Helsingin kaupunki: Kerjääminen vähentynyt, elanto ansaitaan uusilla bisneksillä

Osa Helsingissä majailleista romanikerjäläisistä on siirtynyt Espooseen ja Vantaalle, kertoo Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

– Kerjäläistyöryhmän kokouksessa poliisi kertoi, että ongelma olisi levinnyt Espooseen ja Vantaalle. Espoosta on tullut pyyntöjä siitä, miten Helsingin poliisi on asiassa toiminut. Tässä puhutaan muutamista kymmenistä romanikerjäläisistä, Räihä sanoo.

Hänen mukaansa ilmiö on huomattu kuluneen kesän aikana. Romanit siirtyvät nyt Helsingin ympäristökuntiin, koska heillä on aiempaa useammin käytössään autoja.

– Heistä osa ansaitsee ostamalla ja myymällä huonokuntoisia autoja. Viime syksynä yksi sanoi, ettei voi lähteä Suomesta, koska hänellä on viisi autoa, Räihä kertoo.

Määrä kasvanut viime keväästä

Räihä arvioi, että romanikerjäläisiä on tällä hetkellä noin sata. Määrä on jonkun verran lisääntynyt viime keväästä, jolloin kaupunki purki Kalasatamassa sijaitsevan leirin.

Hänen mukaansa valtaosa romanikerjäläisistä asuu nyt yksityismajoituksessa tai autoissa. Talveksi heidän toivotaan palaavan lähtömaihinsa.

– Olemme yrittäneet viestiä, ettei tänne kannata tulla talveksi tai että he lähtisivät ennen talvipakkasia pois. Kaupunki on tehnyt linjauksen, ettei mitään tilapäismajoituksia tai matkalippurahoja järjestetä.

Räihän mukaan varsinainen kerjääminen on kuitenkin vähentynyt Helsingin katukuvassa syksyn aikana, koska tilalle on tullut muita tapoja hankkia rahaa kuten kukkien ja rihkamakorujen myyntiä.

Lue myös:

    Uusimmat