Helsingin kadut turvattomimpia

Sisäasiainministeriön poliisiosastaon selvityksen mukaan Suomen turvattomin paikkakunta on Helsinki ja turvallisin Mustasaari.

Sisäasianministeriön poliisosaston katuturvallisuusindeksin mukaan Helsinki on Suomen turvattomin kaupunki. Turvallisuusindeksi osoittaa, että alueella on eniten pahoinpitelyjä, ryöstöjä, vahingontekoja ja rattijuopumuksia asukaslukuun nähden.

Poliisin mukaan helpoin keino katuturvallisuuden parantamiseen olisi näkyvien poliisipartioiden lisääminen katukuvassa.

-Näkyvää valvontaa tarvitaan kyllä varmastikin enemmän, toteaa vanhempi konstaapeli Richard Vaenerberg Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselta.

Helsingin lisäksi muita turvattomia alueita ovat muun muassa Turku, Ilomantsi ja Rovaniemi sekä Iisalmi ympäristökuntineen. Katuturvallisuusindeksien mukaan tilanne on viime vuonna pahentunut eniten Kyrönmaalla ja Ilomantsissa.

Suomen turvallisinta seutua puolestaan on Mustasaaren kihlakunta, johon kuuluvat Mustasaaren lisäksi Korsnäs, Maalahti, Maksamaa, Oravainen ja Vöyri. Mustasaaren kihlakunnan alueella kaduilla on kuusi kertaa turvallisempaa kuin Helsingissä.

Turvallisimpien listalla ovat Mustasaaren lisäksi Pietarsaari, Närpiö, Kaustinen ja Nokia. Eniten katuturvallisuus parani kuitenkin viime vuonna Nokialla ja Porvoossa.

Vaikka vuodesta 2000 vuoteen 2001 katuturvallisuus on koko maan osalta hieman parantunut, on tilanne silti huonompi kuin vuonna 1998. Katujen turvallisuus on viime vuosina horjunut erityisesti huumeiden käytön lisääntymisen takia.

Lue myös:

    Uusimmat