Mainos

Helsingin juhlaviikoilla klassista, humppaa ja kuvataidetta

Tänään ohjelmistonsa julkistaneilla Helsingin juhlaviikoilla on tavoitteena säilyä tulevanakin kesänä yleisömäärältään Suomen suurimpana festivaalina.


Tänä kesänä Helsingin juhlaviikoilla muistetaan erityisesti nuoria ja lapsia. Lasten juhlaviikot herätetään uudestaan henkiin ja nuorille perustetaan oma Can you festival? VR:n makasiinien alueelle. Can you festival? keskittyy hiphoppiin, elektroon ja rockiin. Tarkoituksena on yhdistää kaupunkifestivaali ja klubikonsertit. Yksi uusia tapahtumia on myös Senaatintorin ilmaistapahtuma eli Ylipormesterin populaarikonsertti avajaisviikonloppuna.

Ohjelmistossa on tuttuun tapaan Lasten juhlaviikkojen lisäksi viisi ohjelmakokonaisuutta: klassinen musiikki, Huvila-teltta, tanssi ja teatteri, kuvataide ja elokuva sekä kaupunkitapahtumat. Lasten juhlaviikkojen ulkomainen pääesiintyjä on kanadalainen Axis-teatteri, jonka lapsille tarkoitettu versio esityksestä Bussi nro 14 on sanaton. Kunnianhimoisin lapsille suunnattu kotimainen hanke on Ooppera Skaalan lastenooppera "Voi vietävä!" Lasten juhlaviikot järjestettiin aiemmin vuosina 1978-1986.

Helsingin juhlaviikkojen merkittäviä kansainvälisiä vierailijoita ovat mm. kapellimestari Christoph Eschenbach, Mosa ques-kvartetti, viulisti Gidon Kremer, laulajat Matthias Goerne ja Marjana Lipovsek, jazzkitaristi John Scofield, ohjaaja Frank Castorf ja Berliinin Volksb hne-teatteri sekä kuvanveistäjä Anish Kapoor, jonka näyttelyistä galleristit eri puolilla maailmaa taistelevat.


Yksi kiinnostavia esityksiä on modernina orkesterina tunnetun Avantin! humppailta Huvilassa solistina mm. Matti Salminen, Paleface ja Nylon Beat (kuvassa). HumppAvantin humoristisena perusajatuksena on, että kaikki musiikki on pohjimmiltaan humppaa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Juhlaviikkoja edeltäneen festivaalin, Sibelius-viikkojen alkamisesta. Helsingin juhlaviikot alkavat 24.elokuuta ja jatkuvat 9.syyskuuta saakka.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.