Helsingin huippukokoukselta odotetaan menestystä

EU:n ympäristöministerit ovat koolla Helisingissä. Huippukokoukselta odotetaan paljon. Ministerit pitävät välttämättömänä tositoimia, jotta talouskasvu ei syö yhteisössä tehtyjen ympäristömääräysten saavutuksia.

Helsinkiin tänään kokoontuneet ministerit toistivat tämän
edellyttävän eri alojen saumatonta yhteistyötä. Esimerkiksi autojen
päästöjen vähentämiseksi tehdyt toimet eivät riitä, ellei
samanaikaisesti pystytä hillitsemään liikenteen kasvua.

Liikennettä ministerit pitivätkin yhtenä huolestuttavimmista
esimerkeistä, sillä sen hiilidioksidipäästöjen on ennustettu olevan
EU-maissa vuonna 2010 lähes 40 prosenttia suuremmat kuin vuonna
1990. Hiilidioksidi on tärkein ilmastoa lämmittävistä
kasvihuonekaasuista.

-Ei riitä, että ympäristöministerit toimivat yksin, tiivisti
kokoukseen osallistunut eroavan komission ympäristökomissaari Ritt
Bjarregaard.
Kokousta vetänyt ympäristöministeri Satu Hassi puolestaan sanoi
ympäristöministereiden odottavan, että Helsingin huippukokouksessa
jäsenmaiden päämiehet ottavat selkeästi kantaa tässä työssä
tarvittavien toimien puolesta.

Niihin kuuluu mm. ympäristöministereiden vaatimus yhteisestä
energiaverosta. Pitkään kiistelty vero on juuttunut jäsenmaiden
vastustukseen, vaikka esillä ollut malli on Bjarregaardin mielestä
äärimmäisen varovainen. Malli perustuu minimiveroon, mutta sekin
edellyttää yksimielisyyttä.
Viime aikoina kiihkeimmin asiaa on vastustanut Espanja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat