Helsingin edustan saaret ehkä myyntiin – kaavailuissa vierasvenesatama

Puolustusvoimat aloitti ammustarvikkeiden raivaamisen Vallisaaresta jo vuonna 2009.Lehtikuva
Julkaistu 04.03.2013 15:40(Päivitetty 19.06.2013 09:49)

Valtio harkitsee kolmen Helsingin edustalla olevan saaren myymistä.

Puolustusvoimien käytöstä vapautuville Vallisaarelle, Kuninkaansaarelle ja Kuivasaarelle kaavaillaan tulevaisuudessa virkistys- ja matkailutoimintaa.

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että Vallisaaren itärannan entistä Torpedo-laiturin aluetta kehitettäisiin esimerkiksi vierasvenesatama-alueeksi, jolla olisi myös sauna- ja ravintolapalveluja.

Venäläisajan näyttävimmät linnoituslaitteet hyödynnettäisiin työryhmän mukaan matkailunähtävyytenä.

Työryhmä huomauttaa, että saarten kehittämisessä täytyy ottaa huomioon myös turvallisuusasiat. Saarilta voi edelleen löytyä räjähtämättömiä ampumatarvikkeita sekä muita vaarallisia aineita ja esineitä.

Toistaiseksi saaret ovat sotilasaluetta, jonne pääseminen vaatii lupaa puolustusvoimilta.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa