Helsingin asuntorakentaminen kasvussa

Asuntorakentaminen on lievästi piristynyt pääkaupungissa. Kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Helsingissä myönnettiin rakennuslupia 152 000 kerrosneliömetrin rakentamiseen.

Määrä on 19 000 neliömetriä enemmän kuin vuotta aiemmin, vaikka edellisen vuoden rakennusluvissa olivat mukana Pasilaan rakennetun Helsingin Areenan 34 000 kerrosneliötä. Nousuun vaikutti selkeimmin se, että asuntorakentamiseen myönnettyjen lupien kerrosala lähes kaksinkertaistui.

Sen sijaan uusia rakennustöitä aloitettiin alkuvuodesta hieman vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat