Helsingin asuntomurroista epäillyt "voimanaiset" löytyivät Turusta

Poliisi on pidättänyt neljä henkilöä viime viikon lopulla Helsingissä tehtyihin asuntomurtoihin liittyen. Kyseessä oli ennätyksellinen murtosarja, kun yhteensä kahteenkymmeneen asuntoon murtauduttiin kolmen vuorokauden aikana Helsingin keskustassa.

Tekojen johdosta on pidätetty yhteensä neljä ulkomaalaista henkilöä, kaksi naista ja kaksi miestä. Heidät saatiin eilen kiinni Turussa.

- Poliisi pääsi porukan jäljille omien tutkimusten sekä tulliviranomaisten avulla. He löytyivät iltapäivällä Turun keskustasta, eivätkä tehneet vastarintaa pidätettäessä, sanoo rikoskomisario Pertti Sovelius Helsingin poliisista.

Asuntomurrot tehtiin siten, että porukan naiset livahtivat kerrostalojen rappukäytäviin ilmeisesti soittamalla asuntojen ovisummereita. Osassa tapauksista miehet istuivat vahdissa, kun naiset väänsivät väkivalloin asuntojen ovia auki. Asunnoista he varastivat helposti kannettavia esineitä, kuten koruja ja käteistä rahaa. Silminnäkijät kuvailivat aiemmin naisia muun muassa roteviksi ja tukeviksi.

- Voisi sanoa, että tässä tapauksessa nopeasti tehdyt silminnäkijähavainnot pitivät hyvin paikkansa.

Epäiltyjen kansallisuus on toistaiseksi epävarma. Poliisin mukaan on olemassa viitteitä siitä, että epäillyt ovat saattaneet tehdä asuntomurtoja myös muissa kaupungeissa.

Poliisin mukaan saalis on edelleen kateissa. Varastetun omaisuuden arvo on huomattava.

Poliisi etsii tekoihin liittyen tummaa, Britannian rekisterikilvellä R571VOM varustettua vuosimallin 1997-2002 Volkswagen Passat -henkilöautoa.

Rekisterikilpi on edessä valkea ja takana keltainen. Autossa on oikeanpuoleinen ohjaus ja viisipuolaiset alumiinivanteet. Auto on todennäköisesti liikkunut maanantaina Tampereen ja Turun seudulla.

Poliisi kehottaa soittamaan havainnot autosta suoraan hätänumeroon 112.

Lue myös:

    Uusimmat