Helsingin Areenaan maanalainen kallioravintola

Helsingin Areenan yhteyteen rakennetaan maanalainen kallioravintola, jossa on tilaa noin 500 hengelle. Helsingin kaupungin rakennuslautakunta hyväksyi tänään ravintolan rakentamiseen tarvittavan poikkeusluvan.

Ravintolan on tarkoitus palvella ensisijaisesti Pasilassa sijaitsevan hallin yleisöä. Nykyisellään yleisöravintolapaikkoja on noin 400. Lisäksi klubitiloissa on tuhat ravintolapaikkaa, mutta niihin pääsee vain klubikortilla.

Kallioravintolan rakennustyöt voidaan aloittaa aikaisintaan kuukauden kuluttua eli poikkeuslupaa koskevan valitusajan päätyttyä, kertoo lupayksikön päällikkö Seppo Kontiola Helsingin rakennusvalvontavirastosta. Alustavien tietojen mukaan rakennuttajan tavoitteena on saada ravintola valmiiksi vuodenvaihteeseen mennessä.

Rakennuslupahakemusta ei vielä ole hyväksytty, sillä suunnitelmasta puuttuu väestönsuoja. Kontiola arvelee, että Areenan rakennuttaja, Harry Harkimon Helsinki Halli Oy täydentää hakemustaan väestönsuojasuunnitelmalla jo lähiviikkoina.

Helsingin Areenan tontilla on jäljellä riittävästi rakennusoikeutta kallioravintolan rakentamiseen. Myös harjoitushallin rakentamista Areenan yhteyteen on väläytelty, mutta asia ei ollut esillä tämänpäiväisessä kokouksessa.
-Tontilla ei oikein ole sellaista paikkaa, johon harjoitushalli mahtuisi. Se vaatisi ainakin kaavan muutoksen, sanoo Kontiola.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat