Helleraja rikottiin Lapissa

Elokuun ensimmäinen hellepäivä oli eilen. Eilinen oli lämmin kesäpäivä koko maassa ja helleraja meni vihdoinkin rikki. Tyypillinen lämpötila niin pohjoisesta etelään oli noin 22 astetta.

– Aika yllättäen helleraja rikkoutui Lapissa. Ylitorniossa lämpötila kohosi 25,2 celsiusasteeseen, MTV3:n meteorologi Miina Manninen toteaa.

Keskimäärin hellepäiviä on elokuisessa Suomessa tyypillisesti Lapissa yhdestä kolmeen, maan keskivaihella kolmesta neljään ja etelässä suunnilleen viisi hellepäivää.

– Kesällä on selvästi ollut vähemmän hellepäiviä kuin keskimäärin. Touko-kesäkuussa on ollut viisi hellepäivää ja heinäkuussa on ollut 12 hellepäivää. Elokuussa nyt tämä ensimmäinen tuli eilen ja sekin Lapissa, Manninen kertoo.

Mannisen mukaan heinäkuussa ei jääty hirveästi tilastoista, koska tyypillisesti heinäkuussa on 16 hellepäivää. Toisaalta touko-kesäkuussa keskiarvojen mukaan hellepäiviä pitäisi olla 12. Nyt niitä oli vain viisi.

– Suurimmat erot tavanomaiseen on Lapissa. Esimerkiksi Ylitorniossa, missä rikottiin helleraja, niin siellä on tähän aikaan keskiarvojen mukaan vain 16–17 astetta päivällä, Miina kuvailee.

Helle ja kesä jatkuvat vielä tovin.

– On mahdollista että tällä viikolla vielä kertaalleen tulee niukka hellerajan ylitys, koska koko maassa jatkuu tämä kesäinen sää.

Tällä viikolla koko maassa on tavanomaista lämpimämpää, mutta kuluneiden kuukausien hellepäivien niukkuutta se ei pelasta.

– Viimeksi vuonna 2008 on ollut tilastollisesti samantyylinen kesä, eli hellepäivät ovat olleet tiukilla, Manninen vertaa.

Lue myös:

    Uusimmat