Helleaalto tappaa Espanjassa ja Kiinassa

Seitsemän ihmistä on menehtynyt kuumuuteen Espanjassa. Myös Kiinassa sairaaloihin kiidätetään helteistä kärsiviä.

Kuumaan säähän on menehtynyt Espanjassa jo seitsemän ihmistä viime päivinä. Terveysviranomaisten mukaan lisäksi toistakymmentä lasta ja aikuista on sairaalahoidossa kuumasta säästä johtuvien oireiden vuoksi.

Noin 40 celsiusasteen paikkeille kohonneet lämpötilat ovat kuitenkin jo laskusuunnassa. Viime vuonna eteläistä Eurooppaa vaivanneeseen helleaaltoon menehtyi pelkästään Espanjassa 141 ihmistä.

Myös Kiinassa helleaalto

Myös Kiinan eteläosassa kuusi päivää kestäneet helteet ovat koituneet etenkin vanhempien ihmisten kohtaloksi. Torstain ja perjantain aikana 39 ihmistä kuoli kuumuuteen. Useita muita helteestä kärsineitä kiidätettiin sairaaloihin. Jotkut sairaalat raportoivat ottaneensa vastaan noin tuhat potilasta päivässä.

Lämpötila kävi korkeimmillaan 39,1 asteessa.

(MTV3-EAA)

Lue myös:

    Uusimmat