Helleaalto surmaa Euroopassa

Esimerkiksi Luoteis-Espanjassa oli eilen yli 42 astetta lämmintä. Helteen takia on kuollut seitsemän ihmistä eri maissa.

Länsi-Euroopassa hikoillaan parhaillaan vaarallisen kuumassa säässä. Tämän viikon aikana ainakin seitsemän ihmistä on kuollut kuumuuteen muun muassa Ranskassa, Espanjassa ja Hollannissa.

Britanniaan on ennustettu tälle viikolle lähemmäs 40 celsiusasteen lämpötiloja. Ranskassa ja Hollannissa reilusti yli 30 asteen lämpötiloja on ollut jo useina päivinä.

Britanniassa keskiviikko oli kuumin heinäkuun päivä lähes sataan vuoteen. Lontoossa mitattu 36,3 celsiuksen lämpötila rikkoi vuoden 1911 ennätyksen.

Viranomaiset ovat tällä kertaa reagoineet helleaaltoon lukuisin varoituksin ja poikkeustoimin, jotta ennätyksellisen hellekesän 2003 surulliset tapahtumat eivät toistuisi. Tuolloin kuumuuteen kuoli Ranskassa peräti 15 000 ihmistä ja Britanniassa noin 2000.

Hollannissa keskeytettiin tänään perinteinen Nijmegenin marssitapahtuma sen jälkeen, kun kaksi marssiin osallistunutta kuoli kuumuuteen ja noin 30 ihmistä joutui sairaalahoitoon.

Ranskan terveysministeri Xavier Bertrand kehotti kaikkia kansalaisia yhteisvastuuseen, jotta lukuisilta helleuhreilta säästyttäisiin. Ainakin kahden ikäihmisen kerrottiin jo kuolleen helteeseen maan lounaisosassa eilen.

- Meidän on nyt oltava valppaita ja kiinnitettävä huomiota erityisesti kaikkein alttiimpiin ja yksin eläviin ihmisiin, Bertrand sanoi.

Lontoossa Buckinghamin palatsin henkilökunnalla oli erityistehtävänä tarjoilla litrakaupalla vettä puutarhajuhlien vieraina olleille noin 8000 veteraanille. Vieraiden virkistämiseen panostettiin nyt kokemuksen viisastuttamina, sillä tiistaina samankaltaisessa tilaisuudessa pyörtyi useita henkilöitä.

Ranskassa ja Saksassa pelätään nyt myös viljasadon puolesta, sillä vaarana on sen paahtuminen pilalle vielä täpärästi sadonkorjuuajan alla.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat