Helle ei näy vielä terveydenhuollossa

Suomea hautova lämmin sää ei vielä ole näkynyt sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Eri puolilla maata terveydenhuollossa eletään kuitenkin odottavissa tunnelmissa. Pitkään jatkuva kuumuus vaikuttaa varsinkin ikääntyneiden ihmisten kuntoon.

Hämeenlinnassa helteen vaikutuksilta on vielä vältytty. Terveyskeskuksen osastonhoitaja Elina Mikkola kertoo, että viileät yöt ovat auttaneet asiaa.

- Nestehukkatapauksia ei juuri ole tullut, ihmiset tietävät jo hyvin riittävän juomisen tärkeyden. Sydänpotilaille helle on ongelmallisempi, mutta viileiden öiden ansiosta asunnot eivät ole vielä päässeet kuumenemaan liiaksi.

Asuntojen kuumuus aiheuttaa esimerkiksi sydänpotilaille vaikeuksia. Vakavampiin ongelmiin ajaudutaan Suomessa yleensä vasta viikon tai pidempään kestäneen hellejakson aikana.

Nesteenpoistolääkityksestä usein ongelmia

Lappeenrannan terveyskeskuksen osastonhoitaja Anneli Heinola kertoo, että nyt koetut hellepäivät eivät vielä ole näkyneet vastaanotolla.

- Koko kesänä ei vielä ole ollut sellaista hellejaksoa, joka olisi vaikuttanut.

Heinolan mukaan vanhusten nestehukan syynä on usein nesteenpoistolääkitys. Lääkityksen takia he eivät halua juoda paljoa. Helteellä vähäisen juomisen ja lääkityksen yhdistelmä aiheuttaa ongelmia.

Helle tuo mukanaan myös tapaturmat

Siiderilasi terassilla

Täysin helteen tuomilta harmeilta ei kuitenkaan olla säästytty. Esimerkiksi Hämeenlinnasta kerrotaan, että terassikelit näkyvät heti paikkailtavien määrässä.

Alkoholin kulutus tuo mukanaan tapaturmia ja tappeluita. Tämän vahvistaa myös vastaava lääkäri Leila Mikkilä Tuiran terveyskeskuksesta Oulusta.

- Enemmänkin helteet näkyvät välillisissä vaikutuksissa. Alkoholiin liittyvät asiat, kuten pienet tapaturmat, työllistävät meitä paljon enemmän kuin vanhusten pakahtumiset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat