Mainos

Helkama Forste sulkemassa tehtaansa

Kylmälaitteita valmistava Helkama Forste on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut Forssan-tehtaansa sulkemisesta.

Helkama Forste aikoo lopettaa kylmälaitteiden valmistuksen Suomessa. Yhtiö on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut Forssan tehtaan sulkemisesta. Ne koskevat 200 työntekijää ja toimihenkilöä.

Yhtiön tuore toimitusjohtaja Henry Paasikivi toteaa, ettei tervehdyttämiseen ole muita vaihtoehtoja kuin yhdistää tappiolliset Suomen ja Unkarin tehtaat. Käytännössä se tarkoittaa tuotannon siirtämistä Unkariin, missä työvoima on halvempaa ja asiakkaat lähempänä.

Ammattikylmäkaappien 85 miljoonan euron liikevaihdosta yli 90 prosenttia tulee ulkomailta. Kaikkiaan konsernille kertyy liikevaihtoa noin 115 miljoonaa euroa.

Yhtiö on valmistanut Forssassa perinteisesti myös kotitalouksien kylmälaitteita. Niidenkin valmistus on menossa Unkariin.

Muutos toteutetaan ensi vuoden aikana, ilmeisesti kesällä vilkkaimman tuotantosesongin jälkeen. Sen myötä Unkarissa tarvittaneen noin sata uutta työntekijää nykyisten 150:n lisäksi.

Helkama Forste lisää ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmäkaappien valmistusta kolmannella tehtaallaan Viipurissa. Työntekijämäärä lisääntyy nykyisestä 300:sta ensi kesänä, kun laajennustyöt valmistuvat.

Helkama Forste omistaa Forssassa liki 10 000 neliötä kohtuullisen modernia teollisuustilaa. Sille etsitään uutta käyttöä.

Paasikiven mukaan Forssa säilynee vastedeskin konsernin kotipaikkana.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.