Helikopteri pelasti kaksi autokuntaa heikoilta jäiltä

Seitsemän ihmistä joutui viime yönä eksyksiin merellä Luvialle pyrkiessään. Heidät löydettiin Rauman pohjoispuolelta.

Rajavartiolaitoksen Super Puma -helikopteri löysi viime yönä läheltä sulan veden reunaa Olkiluodon pohjoispuolelta eksyneet ja heikoille jäille joutuneet kaksi autoa, joissa oli yhteensä seitsemän ihmistä ja näkövammaisten opaskoira. Eksyneet pystyttiin pelastamaan mantereelle hyväkuntoisina.

Automatkasta vastuussa ollut henkilö ilmoitti merivartiostolle puolenyön aikaan, että he eksyivät palatessaan myöhään illalla mökiltä Pirskerin saaristosta matkalla kohti Luviaa.

Länsi-Suomen merivartiostosta operaattori Helge Nordqvist kertoi, että retkikunta oli pysähtynyt ja jäänyt odottamaan apua. Rajavartiolaitoksen Super Puma lähti mahdollisimman nopeasti Turun vartiolentueesta apuun ja löysi autot kello kahden aikaan.

- Kun helikopteri tuli alueelle, se lensi suoraan autojen yli. Pelastusmiehistö näki autojen valot mainiosti. Autot olivat silloin Uskalinmaan saaren eteläpuolella lähellä rantaa, Nordqvist selosti.

Etsintöihin osallistui myös kaksi moottorikelkkapartiota Rauman merivartioasemalta. Helikopteri tutki jään ja sitten moottorikelkat tarkistivat reitin. Sieltä löytyi muiden autojen jälkiä. Niitä seuraten eksyneiden autojen kuljettajat ajoivat yksin omalla vastuullaan ajoneuvot maihin noin kolmen kilometrin pituisen matkan.

Muut retkikuntaan kuuluneet kuljetettiin turvaan moottorikelkoilla. Pelastettujen joukossa oli kaksi näkövammaista ja opaskoira. Henkilöt ovat kotoisin Tampereelta ja Helsingistä.

- Kun autot löytyivät helikopteri ilmoitti, että lounaassa ja lännessä oli rikkinäistä jäätä ja avovettä. Autojen harhaillessa eksyksissä toisen auton rengas oli jo kerran uponnut läpi jään.

Merivartiosto on tänä talvena varoittanut monta kertaa ihmisiä heikoista jäistä ja neuvonut varovaisuuteen, kun jäällä liikutaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat