Paasio pui demarien romahdusta: Vuoden 2007 uudistusraportista ei ole toteutettu yhtään asiaa

SDP:n pitää pysähtyä miettimään, millaista yhteiskuntaa puolue haluaa, eduskunnasta jättäytynyt Heli Paasio (sd.) arvioi. Paasion mukaan puolue ei ole missään vaiheessa pysähtynyt miettimään ajamaansa yhteiskunnallista suuntaa. 

– Meillä on hyviä teemoja oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, mutta ei kuvaa niiden tarkoituksesta tämän päivän maailmassa, Paasio sanoo.

Paasio nostaa esimerkiksi Antti Kalliomäen johdolla vuoden 2007 vaalitappion jälkeen tehdyn raportin, jossa pohdittiin SDP:n uudistumista ja tulevaisuutta.  

Liisa Jaakonsaari (sd.) kaivoi raportin ja sanoi, että se on hyvä, mutta yhtäkään asiaa siitä ei ole toteutettu, Paasio sanoo.

Perussuomalaiset on SDP:n laskun aikana noussut suurten puolueiden joukkoon. Paasion mukaan SDP päästää itsensä liian helpolla, jos puolue selittää laskunsa perussuomalaisten nousulla.

– Kansa on halunnut porvarihallituksen. Samalla sanotaan yhteiskunnan eriarvoistuneen, joten sitä suuremmalla syyllä vaalitulos tuntuu käsittämättömältä, Paasio sanoo.  

Neljä kautta kansanedustajana ollut Paasio sanoo, että puolueen vaalitappio ei ole puheenjohtaja Antti Rinteestä kiinni. Paasion mukaan puolue on vaihtanut puheenjohtajia liian nopeasti, eikä ole pysähtynyt kunnolla pohtimaan puolueen suuntaa.

– Politiikka ei voi olla projektiluonteista, vaan sen pitäisi olla isoa yhteiskunnallista liikettä. Puheenjohtajien vaihto ei ole ratkaisua tuonut, Paasio sanoo.  

Paasio ei pidä SDP:n ja vasemmistoliiton yhdistämistä ratkaisuna vasemmistopuolueiden alamäkeen. Hänen mukaansa puolueiden ideologiat ovat liian erilaiset.

– Jommalta kummalta reunalta irtaantuisi jokin porukka, Paasio arvioi.  

Lue myös:

    Uusimmat