Heivasiko WRC-rallitiimi kuljettajansa lopullisesti? Tallipomo reagoi nyt huhuihin

M-Sport Ford -talli ilmoitti keskiviikkona, ettei Adrien Fourmaux’n autoa saada kuntoon Kreikan Akropolis-rallia varten.

Samalla M-Sport kertoi, että auton vaurioiden vuoksi Fourmaux joutuu seuraamaan sivusta Kreikan MM-osakilpailun. M-Sportin ilmoitus käynnisti välittömästi spekulaatiot ranskalaisen tulevaisuudesta.

Fourmaux on epäonnistunut pahasti tällä kaudella. Kauden yhdeksässä kilpailussa hän on päässyt maaliin vain viidessä. MM-pisteitä Fourmaux’n tilille on kertynyt ainoastaan yhdeksän – vähemmän kuin esimerkiksi WRC2-luokassa kisaaville Andreas Mikkelsenille ja Yohan Rosselille.

Viime viikonlopun Belgian MM-rallissa Fourmaux sortui pahaan virheeseen. Viidentenä ajanut ranskalaiskuski ajoi ulos viimeistä edellisellä erikoiskokeella ja joutui keskeyttämään.

M-Sportin mukaan autoa ei pystytä kunnostamaan Kreikan MM-rallia varten, joka on ohjelmassa kahden viikon kuluttua. Tämä herätti useissa epäilyksiä, josko M-Sport olisi pistänyt Fourmaux’n tarkoituksellisesti sivuun kisaksi tai pariksi tai jopa kokonaan virheiden vuoksi, mutta julkisuuteen talli olisi antanut siistimmän version tilanteesta.

Lisää bensaa huhuliekkeihin heitti Fourmaux, joka kommentoi tilannetta sosiaalisessa mediassa.

– Haluan kiittää Malcolm Wilsonia ja koko M-Sport-tallia luottamuksesta ja kärsivällisyydestä. Ainoana tavoitteena on ollut todistaa heille, että yhdessä voimme saavuttaa hienoja asioita, Fourmaux päätti päivityksensä.

Näistä sanoista monet vetivät johtopäätöksen, että Fourmaux’n ura M-Sportilla saattoi olla tässä. Mutta vielä myöhään keskiviikkoiltana M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener reagoi huhuihin Twitterissä.

– Epäilijöille tiedoksi, että valitettavasti Adrienin auton turvakaari on vaurioitunut pahasti, minkä vuoksi emme pysty korjaamaan sitä ajoissa. Se on näinkin yksinkertaista, Millener kirjoitti.

M-Sportin oli tarkoitus ajattaa Kreikan Akropolis-rallissa peräti kuutta Ford Puma Rally1 -autoa, mutta nyt niitä pääsee matkaan vain viisi. Tiimin vakiokasvojen Craig Breenin ja Gus Greensmithin lisäksi lähtöviivalla ovat ranskalaiset Sebastien Loeb ja Pierre-Louis Loubet sekä kreikkalainen Jourdan Serderidis.

Myös Fourmaux matkustaa Kreikkaan nuotittamaan kilpailun. Akropolis-ralli ajetaan 8. –11. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat