Mainos

Heinonen ilmoittautui ehdolle Ylen johtoon

Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen jättää politiikan ja siirtyy Yleisradion hallituksen jäseneksi. Hän ilmoitti päätöksestään tänään.

Heinosen valintaa pidetään jokseenkin selvänä.

Heinonen kertoo tiedotteessaan, että Yleisradion hallintoneuvoston johdosta sekä Yleisradion hallintoneuvoston kokoomusryhmän taholta on viime kesästä lähtien oltu häneen yhteydessä ja tiedusteltu hänen kiinnostustaan Yleisradion hallituksen jäsenen avoinna olevaan tehtävään.

-Olen tänään ilmoittanut Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajalle kansanedustaja Markku Laukkaselle olevani käytettävissä kyseiseen tehtävään, hän kertoi.

Heinosta on jo pitkään uumoiltu Ylen johtajaksi. Häntä myös pidetään hyvin varteenotettavana ehdokkaana.

Tv-toiminnan johtajan paikka avautui, kun Heikki Lehmusto siirtyi Silja Linen toimitusjohtajaksi. Yleisradion hallintoneuvosto käsittelee johtajakysymystä ensi viikolla.

Heinonen ei ilmeisesti saa tv-toimialajohtajan nimikettä, sillä Yleisradion hallituksessa vastuualueita ollaan muuttamassa nykytarpeiden mukaisiksi. Toimitusjohtaja Arne Wessbergin mukaan eri aikoina eri asiat korostuvat, ja uudistusten myötä kukin johtaja saa itselleen päävastuualueen.

Heinosen päävastuualueeksi on tiettävästi kaavailtu opetukseen ja sivistykseen liittyviä kysymyksiä. Wessberg ei suoraan vahvistanut tätä tietoa. Hän kuitenkin muistutti Heinosella olevan runsaasti kokemusta näistä asioista, joten kyse olisi huomattavasta vahvistuksesta Yleisradiolle.

Vielä ei ole täyttä varmuutta, koska Heinonen lähtisi hallituksesta. Alustavasti on kaavailtu, että ministerinvaihdos voisi tapahtua vuodenvaihteen tienoissa. On oletettavaa, että Heinonen haluaa ministerinä nähdä, miten eduskunta suhtautuu esitykseen valtion osallistumisesta Soneran osakeantiin. Heinonen on ollut arvostelun kohteena juuri Sonera-asiassa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 31.10.2001)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.