Heinolan jätevedenpuhdistamolla kriittiset ajat

Heinolan biologinen jätevedenpuhdistamo koki viikonloppuna tähän asti suurimman onnettomuutensa, kun kuutiokaupalla öljyä valui viemäriin. Nyt seurataan, selviääkö puhdistamon bakteerikanta.

Heinolan jätevedenpuhdistamolla eletään kriittisiä hetkiä viikonloppuna tapahtuneen mittavan öljyvuodon takia.

Lopulliset vahingot ratkaisee se, tappaako viemäriin päässyt kevyt polttoöljy saasteita puhdistavat bakteerit toisessakin ilmastusaltaassa. Toisessa ilmastusaltaassa "pöpökanta" kuoli jo, ja jätevesiä joudutaan laskemaan Kymijokeen osin puhdistamattomana.

Jätehuoltoinsinööri Mikko Kankaanpään mukaan kyseessä on selvästi suurin onnettomuus, mitä biologisella puhdistamolla on tapahtunut. Se on toiminut vuodesta 1996.

Laite ja hälytin molemmat rikki

Vahinko sattui Vattenfallille kuuluvan Heinola Energian varavoimakoneen polttoainesäiliössä Vierumäen urheiluopistolla. Sekä säiliön pintasäätölaite että hälytin olivat lakanneet toimimasta, ja kevyttä polttoöljyä valui kenenkään havaitsematta lattiakaivon kautta viemäriin.

Vioittuneeseen säiliöön mahtuu 13 kuutiota polttoainetta. Viemäriin siitä valui ilmeisesti kaksi-kolme kuutiota. Tapauksen jäljille päästiin, kun asukkaat vainusivat öljyn hajun Vierumäen ja puhdistamon välillä.

Saastunutta ainesta kerättiin viemäriverkoston pumppaamoiden pinnalta nelisen kuutiota. Sen kuljetus ja käsittely tietää kymmenien tuhansien eurojen laskua.

Puhdistamon esikäsittelyaltaan pintakaavin ottaa talteen osan öljystä, mutta sitä ajautuu myös puhdistusprosessiin, mikä tuhoaa bakteereita.

Kakkosaltaan kapasiteetti riittäisi puhdistamaan koko Heinolan jätevedet, mutta bakteerien kuolemisuhan takia jätettä jaetaan edelleen molempiin altaisiin.

Jos osa bakteereista saadaan pysymään elossa, niistä pystytään nopeasti kasvattamaan uusia. Puhdistamolta kerrotaan, että pari seuraavaa päivää ovat vielä kriittisiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat