Heinolan asuntomessutalon sisustus

Ensi kesän asuntomessujen seurantakohteemme on nyt täysin valmis ja siivottu - sekä ennen kaikkea sisustettu.

Valitettavan usein yhteydenotto sisustussuunnittelijaan jää liian myöhäiseen vaiheeseen, eli siihen kun rakennus on jo täysin valmis. Moneen asiaan pystyttäisiin kuitenkin vaikuttamaan jo pääpiirustusten valmistuttua sillä tavalla, että mahdollisesti hyvinkin pienillä muutoksilla asunnosta saataisiin viihtyisämpi, mukavampi ja jopa toimivampi.

Näin toimittiin messutalossamme. Sen sisutuksen suunnittelusta vastannut Kangas-Siru Ky:n suunnittelija Sirkka-Liisa Murtovaara tuli mukaan heti alkuvaiheessa.

- Perheen toivomus oli kaunis kartanokaupunkikoti. Kaikki lähti konjakin värisestä kaapistosta - toisin sanoen keittiöstä - ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan tapetteja ja sitten lattioita, josta jatkettiin huonekalujen maailmaan ensin oli siis katsottuna tapetit ja kaapistojen värit, ja vasta sen jälkeen alettiin katsoa pehmeämpää puolta, eli huonekaluja ja verhoja.

Murtovaara ei halua nimetä mitään erityistä trendiä tämän hetken sisustamisessa:

- Voi sanoa, että käytetään ihan kaikenlaista: luonnonmateriaaleja ja hillittyjä sävyjä yhtä lailla kuin keinokuituja ja runsaita värejä. Tässä kodissa haluttiin tuo kartanotunnelma, ja sen mukaisesti on haettu luonnonmateriaaleja: pellavaa ja rauhallisia värejä.

- Kartanomaisuutta on haluttu korostaa verhotangoilla - jotka ovat kaarevia ulkoreunoistaan - ja verhojen kappojen malleilla, jotka on laskostettu ja haluttu siten tuoda kankaan ilme hyvin esille. Tällä korostetaan alakerran tilojen vaaleutta ja selkeyttä, johon väripiristeen tuovat huonekalut. Yläkerrassa linja jatkuu romanttisempana. Siellä meillä on käytetty kukkasia ja röyhelöitä sekä laskoksia helmalakanoilla. Päiväpeitteet ja tyynyt on työstetty verhojen kankaista ja vaaleat matot on soinnutettu niiden kanssa.

(JKA 22.2.2004)

Lue myös:

    Uusimmat