Heinolan ampujaa epäillään tapon yrityksestä

Helmikuun lopulla Stora Enson tehtaan tiloissa ammuskellutta miestä epäillään tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Ammuskelun esitutkinta on valmistunut. Esitutkintamateriaali lähtee Päijät-Hämeen syyttäjänvirastoon viikon alussa, tiedottaa Heinolan poliisi.

Heinolalainen vuonna 1967 syntynyt mies ampui poliisin mukaan useita kertoja kohti työtoveriaan työpaikallaan pakkaustehtaalla 27. helmikuuta vähän ennen puoltapäivää. Kukaan ei saanut välikohtauksessa vammoja, mutta ammuskelussa tehdastiloissa rikkoontui muun muassa lasia.

Ampujan motiivi ei tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Lila Havuselan mukaan liity Stora Ensoon, vaan henkilökohtaisiin asioihin. Sekä ampuja että kohde olivat työskennelleet Heinolan tehtaalla jo pitkään. Epäilty pysyy edelleen vangittuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat