Heinien kukinta alkamassa – lääkitys kuntoon nyt

Heinän kukinta on alkanut lounaisessa Suomessa. Heinäallergikoiden on syytä aloittaa allergialääkitys viimeistään nyt, kehottaa Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

Heinien kukinta jatkuu Suomessa elokuun loppuun asti. Runsaimmillaan kukinta on heinäkuussa.

Vuorenmaan mukaan suurin osa heinistä allergiaoireita saavista saa oireita myös koivusta. Moni allergikko onkin jo aloittanut oireita ehkäisevän hoidon.

Turun yliopiston aerobiologian laitoksen siitepölytiedotteen mukaan koivun kukinta alkaa olla ohi eteläisessä Suomessa. Suurimmassa osassa maata koivun siitepölyä on vielä runsaasti.

Osa siitepölyallergiasta kärsiviä saa oireita vain heinistä.

- Yleisin allergiaa aiheuttavaa heinä on timotei. Usein on kuitenkin niin, että yhdelle heinälle allerginen saa oireita muistakin heinistä.

Allergiaa aiheuttavia heinälajeja on nelisenkymmentä.

- Vaikeinta heinäallergisen kannalta on se, että kaikki kukkivat eri aikaan.

Vuorenmaa neuvoo heinäallergikkoja välttämään raskasta liikuntaa pahimpana siitepölyaikana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat