Heinävedellä tehtiin kammottava löytö

Poliisille ilmoitettiin eilen Heinävedeltä tehdystä löydöstä, jossa on mahdollisesti kyse ihmisen jäänteistä.

Ilmoituksen teki poliisin mukaan metsäänsä tarkistanut henkilö. Hän löysi vaatteita ja ihmisen luita läheltä Karviota valtatie 23 varresta noin 20–30 metriä maastoon. Paikalla oli myös muuta omaisuutta, jonka arvellaan kuuluneen löytyneelle vainajalle.

Poliisin mukaan jäänteistä pystyttiin päättelemään, että kuolintapahtumasta on useita vuosia, koska luonto ja ekosysteemi olivat jättäneet jälkensä jäänteisiin. 

Poliisi on suorittanut teknistä ja taktista tutkintaa koko tämän päivän vainajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Vainajan identiteetti ei kuitenkaan ole tällä hetkellä poliisin tiedossa.

Tapauksen tutkinta jatkuu normaalina kuolemansyyn tutkintana.

 

Lue myös:

    Uusimmat