Heinäluoma: Veronkevennyksiä jo heinäkuussa

SDP:n puoluesihteeri peräänkuuluttaa hallitukselta voimakkaita toimia kotimaisen talous- ja työllisyyskehityksen tukemiseksi.

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma peräänkuuluttaa voimakkaita toimia talouden parantamiseksi. Hän kirjoittaa MTV:n Nettivieraana, että taloustilanteen vakavuutta ei ole vielä riittävästi tiedostettu poliittisessa päätöksenteossa.

- Hallitukselta odotetaan johtajuutta ja kykyä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Hallitukselta tarvitaan nyt voimakkaita toimia kotimaisen talous- ja työllisyyskehityksen tukemiseksi. Päätöksenteon hetki on, kun lisäbudjetista ja lähivuosien menokehyksistä päätetään ensi viikolla, Heinäluoma kirjoittaa.

Heinäluoma ehdottaa, että ensi vuodeksi arvioidut veronkevennykset toteutettaisiin jo tämän vuoden heinäkuussa. - Hallituspuolueiden maltillinen runsaan miljardin euron veronkevennyslinja vaalikauden aikana on perusteltu, mutta suhdannetilanteen kannalta on järkevää käyttää arvioitua veronkevennysvaraa heti. Yksi mahdollisuus on ensi vuodeksi arvioitujen kevennysten toteuttaminen jo tämän vuoden heinäkuun alusta lukien, hän kirjoittaa. - Kevennykset pitäisi voimakkaasti kohdistaa pieni- ja keskituloisiin, jotta saavutettaisiin parhaat työllisyysvaikutukset.

Heinäluoma toivoo myös kunnilta vastuunkatoa. - Hallituksen työllisyyttä tukevat toimet valuvat osin hukkaan, jos samaan aikaan kunnat vähentävät henkilöstöään. Kuntien niin kuin muunkin julkisen vallan on nyt kannettava myös työllisyysvastuutaan eikä lähdettävä irtisanomisten ja henkilöstön vähentämisen tielle, hän kirjoittaa. - Hallituksen onkin käytävä nopeasti neuvottelupöytään kuntien kanssa, jotta kunnilta voidaan saada riittävät vakuudet osallistumisesta työllisyysvastuun kantamiseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat