Heinäluoma: Tuomioistuin ratkomaan toimivaltakiistoja

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma esittää erillisen perustuslakituomioistuimen perustamista.

Sen tehtävänä olisi ratkaista valtioelinten eli eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin toimivaltakiistoja.

Nykyisin perustuslakia tulkitsee eduskunnan perustuslakivaliokunta. Siellä on viimeksi kiistelty valtioneuvoston kannasta, jonka mukaan EU-huippukokouksiin osallistuu Suomesta vain pääministeri.

Heinäluoma teki esityksensä Helsingissä järjestetyssä perustuslakikeskustelussa, johon osallistuivat myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.), työnsä päättäneen perustuslakikomitean puheenjohtaja ministeri Christoffer Taxell (r.) ja komitean jäsenenä ollut kansanedustaja Hannes Manninen (kesk.).

Perustuslaki- tai valtiosääntötuomioistuimen tarve on noussut esille aika ajoin. Presidentti Martti Ahtisaari kaipasi sitä jo vuonna 1995 presidentin ulkopoliittista valtaa ja EU-asioiden päätöksentekoa koskeneen valtiosääntökiistan yhteydessä.

Taxellin mukaan asiaa ei ole koskaan selvitetty vakavasti, joten asiaa pohtimaan voitaisiin asettaa uusi komitea. Sen vetäjäksi Taxell ei kuitenkaan aio ryhtyä.

Katso Eeva Lehtimäen juttu

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat