Heinäluoma, Kanerva ja Kääriäinen: Euroopan otettava enemmän vastuuta turvallisuudestaan

Heinäluoma: Baltiassa huolia turvallisuudesta 1:47

Kolmeksi bassoksi nimetyt kokeneet suomalaispoliitikot Eero Heinäluoma (sd.), Ilkka Kanerva (kok.) ja Seppo Kääriäinen (kesk.) keskustelivat turvallisuudesta Polittisen historian klubin paneelissa.

Eduskunnan puhemies Heinäluoma otti esiin Baltian maiden tilanteen.

– Samalla, kun kaikki Baltian maat ovat Naton jäseniä, niin samaan aikaan he ovat olleet kaikkein eniten huolestuneita siitä, että mitä heille tapahtuu ja takaako Nato-jäsenyys heidän turvallisuuttaan. Suomalaiset ovat voineet olla paljon rauhallisemmalla mielellä ja ehkä sekin laittaa miettimään myös mikä meidän omien ratkaisujen osalta on viisasta, sanoo Heinäluoma.

Kaikki kolme katsovat, että Euroopan pitäisi kantaa enemmän vastuuta turvallisuudestaan.

– Varmaankin Yhdysvallat jatkaa läsnäoloaan Euroopassa, mutta kyllä se iso virta on se, että Euroopan tulee pystyä kantamaan vastuuta omista asioistaan, turvallisuudesta ja myös kovasta turvallisuudesta. EU on turvallisuusyhteisö, ei sotilasliitto tällä hetkellä, mutta ei pidä vähätellä ollenkaan myöskään EU:ta meidän kannalta tärkeänä turvallisuusyhteisönä, sanoo Kääriäinen.

– Euroopan turvallisuusasetelmaa pitää vahvistaa EU:n sisäisin, keskinäisin päätöksin. Ei Eurooppa voi olla vapaamatkustaja omalla mantereellaan ja ikään kuin kipata vastuuta Yhdysvaltain harteille yksinomaan, sanoo Kanerva.

Jos Suomen valtionjohto haluaisi hakea Nato-jäsenyyttä, Heinäluoma ja Kääriäinen katsovat että kansanäänestys on välttämätön, Kanervan mielestä mahdollinen.

Lue myös:

    Uusimmat