Heinäluoma irtisanoutuu SAK-kohusta

SDP:n puheenjohtaja tyrmää myös hallituksen ulkopoliitiikkaa kohtaan osoitetun kritiikin. Hänen mukaansa suhteet Yhdysvaltoihin ovat kunnossa.

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoutuu jyrkästi irti SAK:n kohua herättäneestä tv-kampanjasta.

MTV3:n puheenjohtajatentissä esiintynyt Heinäluoma harmitteli SAK:n kampanjan käyttämiä yrittäjävastaisia mielikuvia. Hän kuitenkin painotti SAK:n suunnitelleen ja toteuttaneen mainokset itsenäisesti.

Heinäluoma ei pelkää, että kohua herättänyt mainos liitettäisiin SDP:hen.

- Uskon, että ihmiset tekevät selvän eron. Kysymys on palkansaajajärjestöstä ja sen kampanjasta omille jäsenille. SDP puolueena esittää omat tavoitteensa, hän sanoi.

Viime viikon lopulla mielipidemittausten näyttämä SDP:n kannatuksen lasku ei huolestuta puheenjohtajaa, ainakaan huolta ei näytetä.

- Kun katsoo neljän vuoden takaista tilannetta, niin Taloustutkimus tarjosi meille samanlaisia lukuja neljä vuotta sitten. Meillä on ollut kyky tehdä nousujohteinen kampanja, joka puhuttelee ihmisiä, Heinäluoma sanaili.

SDP:n puheenjohtaja ei ole menestynyt kovin hyvin pääministerisuosikkimittauksissa. Keskusta julisti jo tänään eduskuntavaalit pääministerivaaleiksi ja linnoittautui entistä tiukemmin suositun puheenjohtajansa Matti Vanhasen selän taakse.

Heinäluoma torjui myös hallituksen ulkopolitiikkaan kohdistuneen kritiikin. Demarijohtajan mukaan Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ovat "erinomaisessa kunnossa".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat