Heinäkuu oli helteineen perin poikkeuksellinen

Heinäkuu oli kokonaisuudessaan poikkeuksellisen lämmin. Lappeenrannassa 85 vuotta sitten mitattu keskilämpötilaennätys, 22,1 astetta rikkoontui neljällätoista havaintoasemalla, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja itäosan runsaasta 20 asteesta käsivarren vajaaseen 12 asteeseen. Heinäkuu oli erityisesti maan etelä- ja keskiosassa poikkeuksellisen lämmin. Lämpimin paikkakunta oli Puumala, jossa kuukauden keskilämpötila oli 23,0 astetta.

Heinäkuussa rikottiin myös vuonna 1914 Turussa mitattu lämpöennätys. Lämpötila kohosi Joensuun lentoasemalla Liperissä 29. päivä 37,2 asteeseen. Asteluku ylittää aiemman ennätyksen 1,3 lämpöasteella.

Poikkeuksellisen paljon hellepäiviä

Ilmatieteen laitoksen mukaan poikkeuksellista heinäkuussa oli myös hellepäivien määrä. Ainoastaan 24. heinäkuuta lämpötila ei missään päin Suomea kohonnut hellelukemiin, eli yli 25:n asteen.

Eniten hellepäiviä oli Utissa, Lahdessa, Heinolassa ja Puumalassa. Mainituissa kaupungeissa lämpötila jäi koko kuun aikana vain neljänä päivänä alle hellerajan. Aiempi hellepäivien lukumääräennätys, 22, on vuodelta 2003.

Heinäkuu etelässä vähäsateinen, pohjoisessa satoi runsaasti

Kuukauden sademäärissä oli sekä suuria eroja maan eri osien välillä että suuria paikallisia eroja. Kuukauden sademäärä jäi Ahvenanmaalla, länsi- ja etelärannikolla sekä maan itäosassa alle 20 millimetrin, mikä on alle kolmannes heinäkuun tavanomaisesta sademäärästä.

Toisaalta Lapissa satoi paikoin jopa poikkeuksellisen runsaasti. Sademäärä kohosi Keski- ja Pohjois-Lapissa yleisesti yli 100 millimetrin, mikä on yli puolitoistakertainen määrä tavanomaiseen nähden. Sateisinta oli Inarin kirkonkylässä, jossa satoi 144 millimetriä. Vähiten satoi Ahvenanmaalla Jomalassa, jossa sadetta kertyi kuukauden aikana vain 11 millimetriä.

Katso Joonas Fritzen juttu:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat