Heikki Haavisto moittii Agenda 2000 -ratkaisua

Suomi menestyi ministeri Heikki Haaviston mielestä Agenda 2000:sta käydyissä kädenväännöissä vain kohtuullisesti. Haaviston mukaan Agendan lopputulos ei ollut Suomelle sellainen voitto kuin hallitus on antanut ymmärtää. Haavisto on puhunut S-ryhmän kesäpäivillä tänään Seinäjoella.

EU:n jäsenyyden toivottiin Haaviston mukaan tuovan Suomessa harjoitettavaan alue- ja maaseutupolitiikkaan uusia resursseja ja uutta toimintaa, mutta aluekehityksen ongelmat ovat meillä kuitenkin nopeasti kärjistyneet. Tämä johtuu Haaviston mielestä osittain siitä, että aluekehityksen päävastuu jätettiin EU-ohjelmien varaan ja kansalliset aluekehitystoimet käytännössä lopetettiin. Haaviston mielestä myös EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa on Suomessa ensimmäisen viisivuotiskauden aikana hyödynnetty heikosti.

-Tänä vuonna päättyvältä ohjelmakaudelta on jäämässä käyttämättä noin 500 miljoonaa markkaa EU:n tukirahoja, hän sanoi.

Haaviston mukaan tähän ovat syynä ministeriöiden keskinäiset kiistat EU:n tukipolitiikassa ja kansallisen rahoituksen puute, sillä valtio, kunnat ja yritykset eivät ole ohjanneet tarpeeksi varoja hankkeiden rahoitukseen. Myös osaavien henkilöiden puute on haitannut hankkeiden edistymistä.

-Tasapainoisesta alue- ja maaseutukehityksestä huolehtiminen ei saa olla puoluepoliittinen asia. Se on oltava yhteinen, kansallinen asiamme, totesi ministeri Heikki Haavisto.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat