Heijastin unohtuu yhä turhan usein

Kolmekymmentä prosenttia jalankulkijoista käyttää heijastinta taajamissa, ilmenee Liikenneturvan viime kuussa tekemästä tutkimuksesta. Vuosi sitten heijastinta käytti noin 26 prosenttia jalankulkijoista. Tutkimukseen kerättiin yhteensä 7062 heijastinhavaintoa eri puolilta maata.

80 prosenttia jalankulkijoista kertoi käyttävänsä heijastinta valaistujen katujen ulkopuolella aina tai joskus. Tämä puolestaan selviää Kansanterveyslaitoksen kyselytutkimuksesta tänä vuonna.

Liikenneturvan mukaan heijastimen käyttö ei ole vielä riittävää. Pimeän aikaan päälleajetuksi tulemisen riski on moninkertainen päivänvalossa liikkumiseen verrattuna. Viime vuonna jalankulkijan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 61 prosenttia sattui pimeän tai hämärän aikaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat