Hedelmöityshoidot lisääntyneet

Suomessa tehtiin viime vuonna hedelmöityshoitoja yhdeksän prosenttia edellisvuotista enemmän. Kaikkiaan niitä tehtiin Stakesin keräämien tietojen mukaan noin 13 300.

Tämän lisäksi vuosittain aloitetaan noin tuhat hoitoa, joissa käytetään luovutettuja sukusoluja tai alkioita. Lapsen syntymään johtaa noin joka viides koeputkihedelmöitys tai pakastetun alkion siirto.

Toissa vuonna koeputkihedelmöityshoidoista syntyi jo lähes 2000 lasta eli 3,4 prosenttia kaikista syntyneistä lapsista. Kaksosia syntyi joka kymmenennessä synnytyksessä, mutta kolmosia tai nelosia ei ensimmäistä kertaa syntynyt koeputkihedelmöityksistä yhtään.

Valtaosa 4500 keinohedelmöityksestä tehtiin puolison siemennesteellä ja 17 prosenttia luovutetulla siemennesteellä. Näistä hoidoista noin yhdeksän prosenttia johtaa elävän lapsen syntymään. Hoitotulokset olivat paremmat luovutetulla siemennesteellä kuin puolison siemennesteellä.

Monisikiöiset raskaudet yleisempiä

Keinohedelmöityssynnytyksistä 11 prosenttia oli monisikiöisiä. Osuus on sama kuin koeputkihedelmöityksissä ja selvästi suurempi kuin spontaanisti alkunsa saaneissa raskauksissa. Syynä tähän ovat hoidoissa käytetyt hormonit.

Viime syksynä voimaan tulleen hedelmöityshoitolain vaikutusta hoitojen määriin ei voida vielä arvioida neljän kuukauden tietojen perusteella. Laki edellyttää sukusolujen luovuttajien rekisteröimistä, ja ennakkoon on epäilty, että sukusolujen luovuttajista tulisi pulaa.

Tiedot perustuvat Stakesin keräämiin tilastoihin, jotka on kerätty 27:stä hedelmöityshoitoja antavasta klinikasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat