Hedelmäsäilykkeiden tinapitoisuus yllätti

Tullilaboratorio tutki viime vuonna yli 2200 elintarvike-eräää, joista 7 prosenttia oli määräysten vastaisia. Hylättyjen erien suhteellinen osuus laski hiukan edellisvuoden vastaavasta luvusta 7,1 prosentista.

Kulutuksen kannalta merkittävimmistä tuotteista löytyi määräysten vastaisia eriä mm. ananassäilyketölkeistä, kuivatuista aprikooseista ja luumuista, sitrushedelmistä, pähkinöistä, omenista, riisistä, tonnikalasäilykkeistä, vadelmista ja viinirypäleistä. Suhteellisesti eniten määräysten vastaisuuksia löytyi kuitenkin pikkuvihanneksista, kuivatuista hedelmistä, pähkinöistä ja manteleista, mausteista ja maustevalmisteista sekä erityisvalmisteista.

Hedelmäsäilykkeiden suuret tinapitoisuudet olivat vuoden ehkä suurin yllätys. Näin korkeita tinapitoisuuksia ei viime vuosina juurikaan ole esiintynyt. -Korkein mitattu pitoisuus ananassäilykkeissä oli 320 milligrammaa kilossa, jolloin tinamyrkytyksen vaara on ilmeinen. Suurin sallittu pitoisuus maahantuotaessa on 100 mg/kg, kerrotaan tullilaboratoriosta.

Elintarvikkeiden hylkäyksien syitä

Määräystenvastaisuuksien syyt tutkituissa elintarvike-erissä olivat torjunta-ainejäämät, pakkausmerkinnät, lisäaineet, mikrobiologinen laatu, muut vieraat aineet, raskasmetallit sekä muut syyt. Maittain tarkasteltuina määräysten vastaisia eriä löytyi suhteellisesti eniten thaimaalaista ja israelilaista alkuerää olevista tuotteista.

Thaimaalaisten tuotteiden ongelma liittyivät lähinnä pikkuvihannesten torjunta-ainejäämiin. Myös israelilaisten tuotteiden ongelmana olivat torjunta-ainejäämät. Ainoa luomutuotteen määräysten vastaisuus löytyi israelilaisesta appelsiinierästä, mutta malationi-torjunta-aineen pitoisuus oli niin pieni, ettei se estänyt tuontierän myymistä tavanomaisena tuotteena.

Lasten leluja ja kosmetiikkaa

Tullilaboratorio tutki viime vuonna lähes 4000 kulutustavaraerää, joista noin 10 prosenttia oli määräysten vastaisia tuotteita. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 9 prosenttia. Valvonnan painopistealueina olivat lasten lelut, tekstiilit, kosmetiikka sekä elintarvikekäyttöön tulevat astiat, taloustarvikkeet ja ruokailuvälineet. Lähes puolet hylätyistä kulutustavaraeristä oli lasten leluja, jotka eivät täyttäneet lelulain ja siihen liittyvien standardien vaatimuksia.

Joka kahdeksannessa tutkitussa leluerässä esiintyi määräysten vastaisuuksia. Suhteellisesti eniten puutteellisuuksia oli koneisto-, tekstiili- ja muovileluissa. Ongelmat liittyivät lähinnä lelujen varoitusmerkintöihin ja vaarallisiin rakenteisiin. Kosmetiikan määräysten vastaisten erien suhteellinen osuus tutkituista eristä moninkertaistui edellisvuodesta. Nyt oli määräysten vastaisia eriä 24 prosenttia, kun vuonna 1997 hylättyjen osuus oli vain 4 prosenttia.

Kosmetiikassa oli useimmiten hylkäyksen syynä vuoden 1997 alusta pakollisiksi tulleen tuoteselosteen ainesosaluettelon puuttuminen tai siinä esiintyneet virheellisyydet. Suhteellisesti eniten määräysten vastaisia kulutustavaraeriä löytyi amerikkalaisista, eteläkorealaisista ja sveitsiläisistä alkuperätuotteista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat