Hector ja Pave Maijanen yhteiskiertueelle

Hector ja Pave Maijanen edustavat suomalaisessa rockmusiikissa tarinankertojia, vaikka kummallakin on ollut myös hetkensä laulaja-muusikkoina monenlaisissa kokeiluissa ja räimeissä menneinä lähivuosikymmeninä.

Heikin ja Paven ajoittain hyvinkin tiivis yhteistyö alkoi vuonna 1991, jolloin Heikki pyysi Pavea tuottamaan uutta levyään, Yhtenä iltana. Siitä seurasi menestyksekäs yhteiskiertue toisensa jälkeen, ja yhteistyötä harjoitettiin lisäksi levytyksissä puolin ja toisin. Legendaarinen Mestarit-projekti sai alkunsa Heikin ja Paven duo -keikasta BTTS -tapahtumassa (Back to the 60's) vuonna 1991, Hectorin 25-vuotisjuhlakiertueen aikoihin.

Hectorin ja Paven kiertueen phjelmisto tarjoaa yleisölle myös yllätyksiä, vaikka sen runkona onkin valikoima Harman ja Maijasen parhaita. Kiertuetta varten tehdyt sovitukset tekevät lauluista uudenoloisia osoittaen samalla miten kappaleet kestävät aikaa. Mukana on myös muiden kertojien tekstejä Unto Kupiaisesta Dan Anderssoniin ja V.A. Koskenniemeeen.

Bändikin on kokoonpanoltaan poikkeava totutuista Hector/Maijanen soittokunnista: Virtuoosikitaristi Peter Lerche on soittanut 1980-luvulla molempien solistien bändeissä ja on nykyään mm. Vesku Loirin luottosoittaja. Samoin kuin vaimonsa Pauliina, jonka juuret ovat Värttinän varhaiskokoonpanossa pääsoittimina harmonikka ja kantele.

Bändissä ovat lisäksi Arttu Takalo, vibrafonitaituri, jonka ulottuvuudet muusikkona ovat monipuoliset mm. Samuli Edelmannin bändistä vaativiin jazz -kokoonpanoihin ja kokeiluihin. Rumpali Okko Laru on ollut viime vuosina paljon muun ohella sekä Hectorin, että Paven bändeissä ja laulusoundinsa lisäksi on käytettävissä myös pätevänä kitaristina.

Oman erityissoundinsa konsertille antaa Polaris -jousikvartetti, jolla on takanaan jo pidempikin historia Paven akustisilla keikoilla.

Lue myös:

    Uusimmat