Heath Ledgerin erikoinen pakkomielle johti "itsemurhavideoon"

Brittilehti Daily Mailin mukaan pari viikkoa sitten traagisesti menehtyneellä näyttelijällä oli pakkomielle muusikko Nick Drakeen ja tämän elämään.

Kulttimaineessa olevan Draken elämänvaiheissa ja kuolemassa oli Daily Mailin mukaan monta toisiaan muistuttavaa kohtaa.

Lehden mukaan kahden nuorena kuolleen taiteilijan elämät yhdistää kuitenkin viimeistään Ledgerin tekemä omituinen "itsemurhavideo". Mustavalkoisella videolla on kuvattu kylpyammeeseen "hukuttautuva" näyttelijä. Ledger kertoi saaneensa innoituksen tekeleeseensä eräästä Nick Draken viimeisimmiksi jääneistä biiseistä. Drake löydettiin kuolleena kotoaan vuonna 1974 hänen otettuaan yliannostuksen masennuslääkkeitä.

Ledgerin itsensä viime kesänä tekemä video oli mukana Draken elämästä kertovassa multimediateoksessa, joka näytettiin yleisölle viimeksi noin kuukausi takaperin Los Angelesissa.

Ledger kertoi usein olleensa "pakkomielteenomaisesti kiinnostunut" edesmenneen muusikon elämästä, ja hän suunnitteli tekevänsä Drakesta myös elämäkerrallisen dokumenttielokuvan.

Nick Draken asemaa kulttimuusikkona on pönkittänyt myös se, ettei mies eläessään antanut yhtään haastattelua tiedotusvälineille, eikä hänen livemusisoinnistaan tai puheistaan ole säilynyt tallenteita. Folkmuusikko Draken suosio kasvoi yllättäen vuonna 2000, kun Volkswagen käytti hänen Pink Moon -albuminsa nimiraitaa tv-mainoksessaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat