He ovat seuratuimmat twiittaajat – suomalaisministeri ahkerimpien listalla

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja paavi Franciscus ovat maailmanlaajuisesti seuratuimmat johtajat yhteisöpalvelu Twitterissä.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on puolestaan ahkerimmin twiittaava eurooppalainen ministeri, ilmenee viestintätoimistoketju Burson-Marstellerin tänään julkistamasta Twiplomacy-tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia valtioiden päämiehistä ja hallituksista omistaa Twitter-tilin ja lähes 70 prosenttia näistä tileistä on verkostoinut keskenään.

Twitter on julkaissut tekaistuja, oikeiden käyttäjien nimiin laitettuja viestejä mainonnassaan.

Tapauksesta kertoo San Francisco Chronicle. Käyttäjät näyttivät mainoksessa antavan suosituksia kahvilasta. Twitter pahoitteli asiaa käyttäjille, harmitellen aiheuttamaansa "hämmennystä".

– Tutkimus osoittaa, että Twitteristä ja sosiaalisesta mediasta on kiistatta tullut merkittävä osa valtioiden välistä diplomatiaa. Vaikka Twitter ei syrjäytä henkilökohtaisia tapaamisia, on siitä tullut olennainen osa valtioiden johtajien välistä kommunikaatiota, Burson-Marstellerin EMEA-alueen toimitusjohtaja Jeremy Galbraith toteaa.

Suomalaisista poliitikoista presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Jyrki Katainen ovat pysyneet passiivisina Twitterissä. Stubb sen sijaan käyttää suvereenisti Twitteriä.

– Vaikka Stubb ei seuraajien määrässä yllä eurooppalaisten poliitikkojen kärkeen, hän on eurooppalaisista ministereistä aktiivisin twiittaaja lähes 20 twiitillä päivässä. Hallitusten virallisista tileistäkin vain Kroatian ja Ukrainan Twitter-tilit ovat Stubbia aktiivisempia, kertoo Pohjoisranta Burson-Marstellerin vaikuttajaviestintätiimin johtaja Niilo Mustonen.

Tutkimus käsitteli valtioiden päämiesten, hallitusten ja ministeriöiden Twitterin käyttöä. Tiedot kerättiin kesäkuussa valtioiden päämiesten, hallitusten, ulkoministerien ja ministeriöiden yhteensä 155 Twitter-tililtä 153 maassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat