Mainos

Hautalan kokemukset myönteisiä

Vihreiden presidenttiehdokas Heidi Hautala ei myöntänyt olevansa pettynyt ennakkoäänten selvittyä. Hautala uskoi, että hänen kannatuksensa oli suurempi kuin mitä numerot näyttivät. Hautala ei halunnut suoraan sanoa, ketä aikoo suosittaa toisella kierroksella. -Kun on itse ehdokkaana, tulee kriittiseksi äänestäjäksi.

Hautala myönsi, että hänen naamastaan näkee, mitä hän ajattelee. -Henkilökohtaiset kokemukseni puhuvat Halosen suuntaan, hän sanoi. Hautala kuitenkin korosti, että hän haluaa kahden pääehdokkaan julkistavan vaalirahoituksensa ja kytköksensä talous- ja järjestöelämään. Lisäksi hän haluaa tietää, miten toisen kierroksen ehdokkaat aikovat vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa.

Omaksi edukseen Hautala laski sen, että hän toi presidenttikisaan keskustelun kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista. Äänten vähyys johtui Hautalan mukaan siitä, että moni hänen kannattajansa valitsi toisen ehdokkaan siksi, ettei hän gallupien mukaan näyttänyt pääsevän toiselle kierrokselle. Hautala kehui vaalikampanjaa hyväksi kokemukseksi mm. siksi, että hänellä on ollut mahdollisuus tavata paljon ihmisiä, joiden kanssa on voinut keskustella tulevaisuuden kysymyksistä.
(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.