Hautala: Uudet vaalit vieläkin tarpeen

Vaalirahakohun jälleen nostettua päätään keskustelua on aiheuttanut mahdolliset sanktiot lobbaamisen lopettamiseksi. Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) kokisi, että jo viime kesänä esittämänsä ehdotus uusista vaaleista olisi edelleen hyvä ratkaisu.

- Se, että nyt päivittäin tulee näitä muistamattomuuskohtauksien seurauksia, niin kyllä minun mielestä tämä on jo sellainen tilanne. Kun Satu Hassi ja minä jo kesäkuussa sanottiin, että uudet vaalit olisi paikallaan, niin edes kaikki tämä, mitä nyt tiedämme, ei silloin ollut tiedossa. Eli tämä vaatimus on vieläkin ajankohtaisempi nyt.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Hautala toivoo, että ensi vuonna järjestettävissä vaaleissa äänestäjät vielä muistavat kohuun liittyvät asiat ja vaalirahapyykki käsiteltäisiin viimeistään silloin. Joitain hyviä vaikutuksia Hautala on kohun aikana jo nähnyt.

- Vaalirahoituslainsäädäntöä on aika lailla kahden vuoden aikana tiukennettu, ei niin paljon kun olisin halunnut nähdä, mutta kuitenkin.

"Vaalirahakohu pilannut Suomen maineen"

Hautalan mielestä tilanne on järjetön verrattuna siihen, että Ilkka Kanerva joutui eroamaan vain tekstiviestikohun takia ja toivookin muutosta lainsäädäntöön.

- Eduskunnassa parhaillaan käsitellään tätä kansanedustajan lahjusrikosasiaa ja toivottavasti lakia saadaan tiukennettua niin, että ylipäätänsä on mahdollista löytää näyttöä tilanteessa, jossa kyse on siitä, että on syntynyt tällainen sopimaton kytkentä edustajan ja jonkun edunvalvontatahon välillä

Hautalan mukaan kansanedustajat ovat ulkopuolisen silmin aika varovaisia juuri tämän lainsäädännön kiristämisen suhteen.

- Kuitenkin parhaillaan on näitä rikostutkinta-asioita meneillään ja syyteharkintoja valmistuu, eli nykyisen lain nojalla itseasiassa kansanedustajan on hyvin vaikea saada osoitettua, että kyse olisi lahjusrikoksesta.

Hautalan mielestä poliitikkojen moraali on arveluttavaa, koska tällainen rahanpesua muistuttava tapa on voinut juurtua Suomeen, jota pidetään korruptoitumattoman maan perikuvana. Hautalan mielessä kohu on pilannut Suomen mainetta suuresti.

- Nämä järjestelyt, mistä nyt luemme lehdistä, muistuttaa tällaisia rahanpesu-organisaatioita. Tarkoitus on selvästi viedä pois päivänvalosta asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Katso europarlamentaarikko Heidi Hautalan haastattelu (Huomenta Suomi 16.4.2010)

Lue myös:

    Uusimmat