Hautala luopumassa EU- parlamentin vihreiden johdosta

EU-edustaja Heidi Hautala on jäämässä pois Euroopan parlamentin vihreän ryhmän johdosta. Samalla Suomi on menettämässä ainoan puolueryhmän puheenjohtajuuden 626-jäsenisessä parlamentissa. Varapuheenjohtajuuksia suomalaisilla on useita.

Hautala vahvisti tänään aikovansa vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Edellytyksenä on Hautalan mukaan se, että ryhmä löytää enemmistön selvän tuen saavan yhteisen ehdokkaan. Hautalan kannatus on vihreiden joukossa laantunut, mutta kukaan muukaan johtajaksi pyrkivä ei ole saanut ryhmän varauksetonta tukea taakseen. Hautalan mukaan paikan todennäköinen menetys ei ole hänelle suuri pettymys. Hän arvioi, että 2,5 vuotta puheenjohtajana riittää. Hautala uskoo tekemistä riittävän myös riviedustajana.

-Puheenjohtajan tehtävä on hyvin raskas ja hallinnollinen. Se vaikeuttaa paljon parlamentaarikon perustyötä, Hautala sanoi torstaina Strasbourgissa. Hautalaa on kritisoitu erityisesti mm. ryhmän sisäisen hallintoreformin hitaasta toteuttamisesta. Lisäksi Hautala ei ole kaikkien mielestä onnistunut tehostamaan kylliksi vihreiden toimintaa.
-Olen tehnyt parhaani, mutta en ilmeisesti kyllin nopeasti, Hautala totesi. Hän on johtanut vihreitä kesästä 1999 lähtien. Parlamentissa hän on työskennellyt vuodesta 1995, kun Suomi liittyi unioniin. Vihreiden varapuheenjohtajaksi hänet valittiin joulukuussa 1996. Hautala oli 1999 parlamenttivaalien ääniharava Suomessa yli 115000 äänellä.

Paikka oli mennä syntymäpäivänä


Jo eilisiltana ilmeni, että Hautalan tuki on hiipunut. Hän kärsi puheenjohtajavaalissa niukan tappion Hollannin Kathalijne Buitenwegille äänin 15-16. Neljä äänesti tyhjää. Myöskään Buitenweg ei tullut valituksi, koska puheenjohtajaksi pääsy edellyttää 18 ääntä eli yli puolta 35 vihreän tuesta. Vaalin ensimmäisen kierroksen Hautala hävisi 15-17. Yksi ääni lisää olisi riittänyt Buitenwegille.

Tilanne oli erikoinen Hautalalle, joka seurasi seurasi jännitysnäytelmää syntymäpäivänään. Hän täytti eilen 46 vuotta. Äänestys on määrä uusia 28. marraskuuta. Siihen mennessä vihreät yrittävät sopia kompromissiehdokkaasta, jolla haetaan vastapainoa toiselle jo valitulle uudelle puheenjohtajalle Daniel Cohn-Benditille.

Vihreillä on on ollut perinteisesti kaksi tasavahvaa puheenjohtajaa, mies ja nainen. Vihreiden rivien rakoilusta kertoo paljon se, että Cohn-Bendit sai 21 ääntä 35:stä, vaikka hänellä ei ollut vastaehdokasta. Hautala luonnehti äänimäärää "skandaalimaisen" alhaiseksi. Hautalan mukaan sisäistä jakautumista ei ratkaista sillä, että joko Buitenweg tai hän saisivat kerättyä taakseen niukan enemmistön.

-Rakentava vaihtoehto olisi hyvä uusi ehdokas. Jos sellainen löytyy lähipäivien aikana, teen nopeasti oman ratkaisuni, Hautala kertoi. Todennäköinen kompromissi on brittiläinen Jean Lambert, jota ainakin Hautala on valmis tukemaan. Myös Buitenweg on hollantilaislähteiden mukaan valmis vetäytymään kilvasta. Buitenweg, 31, on yksi niistä nuorista edustajista, jotka kampanjoivat istuntoviikon perjantaipäivien lopettamiseksi. Hanke onnistui, tänä vuonna istunnot ovat nelipäiväisiä. Viime vuonna sali ammotti usein perjantain äänestyksissä tyhjyyttään.

Cohn-Bendit tunnetaan lempinimellä Punainen Dany. Hän oli vuoden 1968 Pariisin toukokuun opiskelijamielenosoitusten kiistelty johtohahmo. Cohn-Bendit tuli Euroopan parlamenttiin kesällä 1999 Ranskan vihreiden listoilta. Aikoinaan Ranska karkotti Cohn-Benditin, joka on nyt Saksan kansalainen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat