Hautala: Ahtisaaria tarvitaan lisää

Nobelin rauhanpalkinnon saavan presidentti Martti Ahtisaaren kanssa läheisesti työtä tehnyt vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala katsoo, että maailma tarvitsee yhä enemmän Ahtisaaren kaltaisia rauhanneuvottelijoita.

- Sotivat osapuolet pitää saada mieluummin jo ennen sotien alkua neuvottelupöytään. Ahtisaari on tunnetusti sellainen henkilö, jonka auktoriteettia tarvitaan silloin, kun pitää pakottaa tekemään ratkaisuja, joilla estetään sotia ja rauhoitetaan konflikteja, Hautala kertoo puhelimitse MTV:n uutisille.

Hän myös toivoo, että Suomi panostaisi uusien sovittelijoiden kouluttamiseen.

- Tässä olisi mielestäni Suomen ulkoministeriölle hyvä haaste, että millä tavalla Suomi voi omalta osaltaan kouluttaa Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin kaltaisia ammattilaisia.

Hautala on työskennellyt Ahtisaaren Crisis Management Initiative -kriisinhallintajärjestössä kaksi vuotta ja istuu järjestön hallituksessa. Hän kuvailee Ahtisaaren työtapoja ja henkilökohtaisia ominaisuuksia ainutlaatuisiksi.

- Hän on hyvin välitön ja saa hyvän kontaktin ihmisiin. Hänellä on myös hyvin avoin tapa neuvotella asioista, ja sillä tavoin myös voittaa ihmisiä puolelleen ja riisuu aseista, Hautala kiteyttää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat