Hautakynttilä koulun pihalla kauhistutti Kokkolassa – teon takana oli tunteikas mopopoika

Koulun pihaan eilen ilmestynyt hautakynttilä herätti huolta Kokkolassa.

Poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen Hakalahden koulun pihaan sytytetystä hautakynttilästä eilen illalla kello 20.30 aikaan. Ilmoituksen vuoksi poliisi partioi koulun lähistössä ja vahvisti päivän resurssejaan tänään aamulla.

Samalla kynttilän sytyttäjä tavoitettiin. Selvisi, että kynttilä oli laskettu hajonneen mopon muistolle. Erään 15-vuotiaan pojan kulkupeli oli hajonnut kyseiseen paikkaan eilisen aikana.

Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että tempaus herätti paikallisissa huolta ja murhetta, sillä kuvat levisivät laajalle etenkin sosiaalisen median ansiosta.

Syytä pelkoon ei kuitenkaan ole, sillä kouluun ei poliisin selvityksen perusteella liity mitään erityistä uhkaa.

Lue myös:

    Uusimmat