Hauhon musiikkijuhlat kasvavat

Ylihuomenna alkavat Hauhon musiikkijuhlat odottavat yleisömääränsä kasvavan. Yhteistyö Virtuosi di Kuhmon, kapellimestari Okko Kamun ja konserttimestari Elina Vähälän kanssa on lisännyt valtakunnallista mielenkiintoa. Lisäksi konsertteja viedään nyt, seitsemännellä kerralla, myös Hämeenlinnaan.

Radion sinfoniaorkesterin alttoviulisti Olli Kilpiö ja sellisti Mikko Ivars perustivat musiikkijuhlan kesäpaikkakunnalleen vuonna 2002. Yhteistyö Virtuosi di Kuhmon kanssa näkyy useassa konsertissa. Esimerkiksi Hattulan kirkon lauantaisessa konsertissa viulisti Elina Vähälä tulkitsee kaikki Joseph Haydnin viulukonsertot.

Suomen ensiesityksenä Hauholla kuullaan perjantaina ruotsalaisen nykysäveltäjän Ander Hillborgin Konssgaard Variations jousikvartetille. Se on ottanut inspiraationsa Ludwig van Beethovenilta.

Taiteellinen johtaja Mikko Ivars uskoo juhlien myyvän tänä vuonna jopa 1500 lippua. Jo etukäteen on myyty loppuun yksi Hahkialan kartanon lounaskonsertti, jossa esiintyy muun muassa pianisti Jouko Laivuori.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat