Hätäkeskus selvittää keinoja soittoruuhkien purkamiseksi

Hätäkeskusten tulisi vastata puheluihin kymmenen sekunnin kuluessa, mutta ruuhka-aikaan viive kasvaa. Ruuhkaa syntyy esimerkiksi kaupungissa sattuneista onnettomuuksista, joihin useampi ihminen hälyttää apua samanaikaisesti.

Hätäkeskuslaitos selvittää keinoja lyhentää hätäpuhelujen jonotusaikaa. Parhaillaan tutkitaan mahdollisuutta siirtää puhelu toisen alueen keskukseen, jos omassa on ruuhkaa.

Uudessa jonotuskäytännössä tietyn ajan jonottanut puhelu siirtyisi automaattisesti toisen hätäkeskuksen päivystykseen. Näin useamman hätäkeskuksen päivystäjiä voitaisiin käyttää ruuhkien purkamiseen.

- Tähän liittyy omia teknisiä ratkaisuja ja päätöksiä. Kuluva kevät on selvityksen ja keskustelun aikaa, tämän vuoden aikana yritetään saada selville suunta, johon edetään, sanoo Hätäkeskuslaitoksen palvelujohtaja Jukka Jalasvuori.

Hätäkeskuslaitoksen tuloksia ohjaavan sisäministeriön mukaan tekniset valmiudet ovat olemassa marraskuussa.

Päällekkäiset ilmoitukset ruuhkauttavat

Tavallisimmin hätäkeskuksia ruuhkauttavat julkisilla paikoilla sattuneet onnettomuudet, joihin moni hälyttää apua samanaikaisesti.

Hätäpuhelut 2006

Tavoitteena on, että hätäkeskukset pystyisivät vastaamaan puheluihin kymmenen sekunnin kuluessa, mutta ruuhka-aikaan viive kasvaa. Räikeimmät sisäministeriön tietoon tulleet odotusajat ovat olleet useita minuutteja.

- Tämä ei haittaa niin pahasti samasta onnettomuudesta soittavia, koska apu on lähetetty matkaan jo ensimmäisen puhelun perusteella. On huono tuuri, jos samaan aikaan sattuu toinen tilanne, Jalasvuori sanoo.

- Ilmeisesti viiveet ovat olleet siedettäviä, koska emme ole joutuneet niistä merkittävissä määrin liipaisimelle. Tietysti joku on saattanut kirjoittaa suoraan yleisönosastoon, mutta emme ole koskaan joutuneet edesvastuuseen siitä, ettei hätäkeskus olisi vastannut puhelimeen, Jalasvuori jatkaa.

Roskapuhelusuodatus tulossa

Viime vuonna soitettiin noin kolme miljoonaa hätäpuhelua, joista joka neljäs oli turha. Sisäministeriö aikoo satsata turhien puhelujen karsimiseen "roskapuhelusuodatuksella".

- Mitään varsinaisia roskapuheluita ei ole, mutta on paljon sellaisia, joissa ihmisillä on asiaa muualle kuin hätäkeskukseen. Viranomaisille pyritään luomaan päivystysnumeroita, joihin hätäkeskus voisi sinne kuulumattomia puheluja ohjata, sanoo sisäministeriön valmiusjohtaja Janne Koivukoski.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat