Hätäkeskuksille apua uudesta numerosta

Suomeen kaavaillaan uutta koko maan kattavaa viranomaisneuvontapalvelua. Tarkoituksena on siirtää ihmisten nyt hätäkeskuksille soittamat kiireettömät kyselyt uuteen palvelunumeroon, joka välittäisi puheluja eteenpäin oikeille viranomaisille ja myös vastaisi kyselyihin itse.

Järjestelyä ehdottaa hätäkeskusten kiireetöntä puhelutaakkaa tutkinut työryhmä, joka luovutti raporttinsa sisäministeri Anne Holmlundille (kok.) tänään Helsingissä.

- Hätäkeskukset vastaavat tällä hetkellä kaikenlaisiin kyselyihin alkaen nastarenkaiden käyttöajasta. Nämä puhelut pitää saada muille viranomaisille ja vapauttaa hätäkeskusten resurssit hätäpuheluille, työryhmän puheenjohtajana toiminut tietoverkkojohtaja Pekka Tulokas sisäministeriön pelastusosastolta sanoo.

Hätäkeskukset eivät innostu uudesta hätänumerosta. Ne eivät usko kiireettömän hätänumeron tuovan apua ruuhkiin.

Hätäkeskuksissa uskotaan, että kiireetön neuvontanumero lisää päällekkäistä työtä eikä tuo ainakaan välitöntä helpotusta hätäkeskusten ruuhkiin. Jonotusajat hätänumeroon ovat tänä vuonna venyneet entisestään ja ylittävät monin paikoin jo viiden minuutin rajan.

Uutta neuvontalinjaa on tarkoitus kokeilla ensi vuoden ajan Oulun läänin alueella. Hätäkeskuksista neuvottaisiin ihmisiä soittamaan uuteen neuvontapalveluun. Puhelut ohjattaisiin sitten esimerkiksi poliisin ja maistraatin palvelupäivystykseen, pelastuslaitoksille ja sosiaali- ja terveystoimeen.

Hätäkeskusten kuormaa helpotettava

Uuden palvelunumeron lisäksi työryhmä esitti useita muitakin toimia hätäkeskusten toiminnan tehostamiseksi. Esimerkiksi eri viranomaisten riskinarviointiohjeet pitäisi yhtenäistää, jotta hätäkeskusten päivystäjien työ helpottuisi.

- On tärkeä tehdä jokainen toimi, jolla voidaan tehostaa ja nopeuttaa palvelua sekä helpottaa päivystäjien työruuhkaa. On vaikea arvioida, miten paljon puheluja voidaan ohjata pois hätäkeskuksista, mutta uskon, että se kokeilun kautta selvenee, arvioi sisäministeri Holmlund.

Hätäkeskukset ottivat viime vuonna vastaan lähes neljä miljoonaa ilmoitusta. Näistä noin 800 000 oli hätäkeskukseen kuulumattomia puheluja. Työryhmän laskelmien mukaan näistä noin puheluista noin 300 000 voitaisiin ohjata uuteen neuvontanumeroon. Näin voitaisiin vapauttaa jopa 30 päivystäjän työpanos varsinaisiin hätätehtäviin. Neuvontanumeroksi kaavaillaan numeroa 116115, joka on EU:n tasolla varattu viranomaisneuvontaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat