Harvinaisia Elin Danielson-Gambogin töitä nähdään Helsingissä

Taiteilija Elin Danielson-Gambogin aikaisemmin Suomessa tuntemattomia maalauksia pääsee näkemään Helsingissä ylihuomisesta lähtien. Taiteilijan Italian-vuosien töitä esittelevässä näyttelyssä on esillä myös taiteilijan aviomiehen Raffaello Gambogin töitä.

Didrichsenin taidemuseon suurhanke Elin Danielson-Gambogi Italian valossa on monen vuoden työn tulos. Italiasta on onnistuttu paikantamaan kolmekymmentä Suomessa ennen näkemätöntä Elin Danielson-Gambogin ja hänen puolisonsa, Raffaello Gambogin teosta. Muut näyttelyyn kuuluvat teokset on lainattu kotimaisista kokoelmista.

Näyttelyyn sisältyy merkittävä konservointiprojekti. Taidekonservaattori Olli Poijärven suururakka, Raffaello Gambogin teoksen Hullut konservointityö valmistui juuri ennen näyttelyn alkua. Maalaus on nähtävissä nyt ensimmäistä kertaa lähes sataan vuoteen julkisesti.

Konservointihankkeessa ovat mukana Didrichsenin taidemuseon lisäksi Turun taidemuseo, Italian kulttuuri-instituutti ja kuljetusliike TNT.

Valon merkitys korostui Italiassa

Suomen taidehistoriaan keskeisesti kuuluva taiteilija Elin Danielson (1861-1919) vietti suurimman osan aktiivisesta taiteilijaurastaan ulkomailla. Hän muutti Italiaan 1890-luvulla avioiduttuaan italialaisen taiteilijan Raffaello Gambogin kanssa.

Italiassa valon ja vaihtuvien maisemien kuvaus nousivat Danielson-Gambogin maalausten keskeisiksi teemoiksi. Vuoden 1913 jälkeen taiteilija ei enää vieraillut Suomessa, mistä johtuen suurin osa hänen 1910-luvun tuotannostaan jäi Italiaan.

Viime vuosien aikana italialaisista yksityiskokoelmista esille tulleiden maalausten lisäksi näyttelyyn lainataan Italian kauteen ajoittuvia teoksia suomalaisista kokoelmista. 70 teoksen näyttelykokonaisuuteen kuuluu Elin Danielson-Gambogin tuotannon lisäksi hänen puolisonsa Raffaello Gambogin samoista aiheista maalaamia teoksia.

Italiassa tunnetaan kasvavaa mielenkiintoa Gambogin pariskunnan taidetta kohtaan ja siksi useita aiemmin tuntemattomia Danielson-Gambogin teoksia on etsinnän tuloksena löydetty yksityiskokoelmista.

Taiteilijoiden haudalla uusi muistomerkki

Elin Danielson-Gambogi ja hänen miehensä Raffaello Gambogi (1874-1943) haudattiin Misericordian hautausmaalle Ardenzaan Livornoon. Ajan myötä muistomerkki kuitenkin poistettiin hautausmaalta hautojen uudelleenkäyttöä koskevan lain mukaisesti.

Suomen suurlähetystön pyynnöstä Suomen Livornon kunniakonsulaatti ryhtyi vuonna 2002 selvittämään Elin Danielson-Gambogin haudan sijaintipaikkaa paikalliselta hautausmaalta. Konsulaatti onnistui löytämään alkuperäisen hautapaikan hautakiven poistamisesta huolimatta ja saamaan talteen puolisoiden maalliset jäännökset erillisiin sinkkilaatikoihin. Tämän lisäksi konsulaatti on toiminnallaan pyrkinyt vahvistamaan paikallisen yleisön uudelleen herännyttä kiinnostusta näiden kahden taiteilijan elämäntyötä kohtaan.

Tätä tarkoitusta tukemaan järjestettiin Elin Danielsonille omistettu näyttely Livornon kaupungin taidemuseossa Museo Civico Giovanni Fattorissa vuonna 2002. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös asianmukainen näyttelyluettelo. Samanaikaisesti käynnistettiin projekti, jonka tavoitteena oli pystyttää uusi hautamuistomerkki Elin ja Raffaello Gambogille kuuluisille taiteilijoille varatulle alueelle Misericordian hautausmaalla.

Uusi kirjakin tuo lisää tietoja

Livornolainen kuvanveistäjä Antonio Vinciguerra suunnitteli luonnoksen ja sittemmin toteutti kyseisen muistomerkin yhdessä arkkitehti Fernando Bernaccan kanssa. Muistomerkkiin on kaiverrettu Raffaello Gambogin vaimolleen Elinille osoittama runollinen omistuskirjoitus, joka oli myös alkuperäisessä hautakivessä. Luultavasti runo on peräisin livornolaisen kirjailijan Giovanni Targioni Tozzettin kynästä. Kirjoitus on ollut taiteilija Vinciguerran innoittajana hänen suunnitellessaan hautamuistomerkkiä.

Muistomerkki on toteutettu Giovanni Novellin Fondazione della Cassa di Risparmi di Livorno -säätiöltä hankkiman rahoituksen turvin. Muistomerkki paljastettiin Suomen Italian suurlähettilään Alec Aallon ja paikallisten viranomaisten läsnäollessa juhlallisessa seremoniassa 14. joulukuuta 2004.

Uuteen tutkimustietoon pohjautuva Elin Danielson-Gambogin teosten näyttely Italian valossa on esillä 27.1.-17.6. Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kulosaaressa. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja, joka perustuu taidehistorioitsija Virve Heinisen tuoreisiin tutkimuksiin Danielson-Gambogin Italian vuosista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat