Harry Potter -kaksikko: Haluaisimme kuvata elokuvan Suomessa

Viimeistä Harry Potter-filmiä Suomessa markkinoivat kaksosveljet James ja Oliver Phelps tunnustautuvat Suomi-faneiksi. Veljesten mieleen ovat muun muassa sauna ja kauniit suomalaismaisemat. Hullumpia eivät ole myöskään suomalaisfanit, jotka Phelpsien mukaan pitävät Potter-faneista kovinta meteliä.

Potter-filmeissä Fred ja George Weasleyä näyttelevät veljekset ovat parhaillaan Suomessa viimeisen Potter-elokuvan ensi-illan takia.

Tuoreimmalla vierailullaan veljekset pääsivät muun muassa saunomisen makuun. Varsinkin James innostui Suomen luonnosta niin, että toivoisi voivansa palata Suomeen toistekin.

– Olisi hauskaa kuvata elokuva Suomessa. Kävimme eilen luonnonpuistossa, jossa pääsimme melomaan, kalastamaan, saunomaan ja uimaan. Se oli aivan mahtavaa, James kertoo.

– Olisikin hienoa, jos voisimme olla täällä pidempään. Täytyy siis varmaan löytää joku elokuva, jonka varjolla voisimme palata kuvaamaan tänne. Ehkä minun pitää itse kirjoittaa se tarina, hän naurahtaa.

Kaksikko kertoo, ettei epäröinyt hetkeäkään, kun heitä pyydettiin Suomen ensi-iltaan.

– Edellisen kerran kun olimme täällä kaksi vuotta sitten, ensi-ilta oli yksi äänekkäimmistä jossa olemme ikinä olleet. Joten olemme todella innostuneita näkemään, miten fanit ottavat nyt elokuvan vastaan.

– Sääkin on aivan mahtava. On hienoa päästä jakamaan tämä elokuva yleisön kanssa, Oliver iloitsee.

Viimeisen Potter-elokuvan kuvaamisen veljekset kertoivat olleen hauskaa, mutta myös haikeaa.

– Periaatteessa se oli aivan samanlaista kuin aiempienkin elokuvien kuvaaminen, paitsi aivan viimeisinä päivinä. Vasta silloin aloimme tajuta, ettemme enää palaa tekemään näitä.

Katso veljesten haastattelu (lyhyt tekstitetty versio)

Koko haastattelu (tekstittämätön)

Lue myös:

    Uusimmat