Harri Olli hävisi oikeustaistelun Hiihtoliittoa vastaan – kymmenientuhansien maksutaakka kasvoi entisestään

Mäkihyppääjä Harri Olli on hävinnyt kanteensa Suomen Hiihtoliittoa vastaan Helsingin käräjäoikeudessa. Hän joutuu maksamaan Hiihtoliitolle reilun 12 000 euron oikeuskulut. Ollilla on Hiihtoliitto-riidasta jo ennalta kymmenientuhansien maksutaakka.

Olli haastoi Hiihtoliiton vuonna 2016 oikeuteen, kun Hiihtoliitto purki hyppääjän urheilijasopimuksen hänen esiinnyttyä ulkomaisen nettikasinoyhtiön sivuilla julkaistulla videolla. Tuolloin asia siirtyi välimieskäsittelyyn, jonka tuomiolla Olli hävisi. Ilta-Sanomien mukaan Ollille mätkäistyt maksut välimieskäsittelystä nousivat noin 70 000 euroon.

Summa koostuu monelle taholle maksettavista maksuista. Hiihtoliiton osuus on MTV Sportin tietojen mukaan noin viidennes. Lisäksi jättisummaan kuuluvat muun muassa Ollin omat oikeudenkäyntikulut ja esimerkiksi vakuutusyhtiön sekä välimiesoikeuden tuomarin kulut.

Olli ei ole maksanut Hiihtoliitolle välimieskäsittelyssä tuomituista maksuista vielä mitään.

Tuorein päätös tuli tänään. Harri Olli valitti välimiestuomiosta, koska Ollin mukaan yksi välimiehistä oli esteellinen, sillä hän oli aikaisemmin työskennellyt Hiihtoliiton kanssa. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kuitenkin Ollin kanteen.

Käräjäoikeus totesi päätöksessään, ettei Ollin kanteelle ole perusteita.

Harri Ollin maksutaakka noussut jo 90 000 euroon

Harri Olli velvoitetaan maksamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi Hiihtoliiton kulut, jotka ovat 12 400 euroa. Iltalehden mukaan Ollin omat oikeudenkäyntikustannukset ovat noin 7 000 euroa. Hänellä on oikeus valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Ollin kustannukset kaksi vuotta jatkuneesta riidasta ovat nousseet lähes 90 000 euroon.

Lue myös:

    Uusimmat