Harkimo: Puheet politiikan ongelmista ovat totta

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo on RKP:n puheenjohtajuudesta luopuvan Carl Haglundin kanssa samoilla linjoilla politiikan ongelmista.

Haglund perusteli eilen RKP:n johtotehtävistä luopumista muun muassa sillä, että hänen uskonsa politiikkaan kärsi pahasti viimeisen hallitusvuoden aikana sekä sillä, ettei poliitikkoja arvosteta tarpeeksi.

Harkimo kirjoittaa Savon Sanomien blogissaan, että politiikan ongelmat, joista Haglund puhuu, ovat totta.

– Olemme tällä hetkellä tilanteessa, jossa rakenteellisia muutoksia pitäisi tehdä, mutta kaikki asiat tuntuvat junnaavan paikoillaan.

Harkimon mukaan asiat eivät etene, eikä kukaan ole tyytyväinen, kun kaikista asioista tehdään kompromissiratkaisuja.

– Niin asioita kuin asioiden päättäjiä kritisoidaan, ja poliitikkojen arvostus laskee.

Harkimo kuitenkin pohtii, antoiko Haglund liian helposti periksi.

– Voisiko olla, että jos poliitikot saisivat aikaan enemmän järkeviä päätöksiä, arvostus nousisi? Silloin kannattaisi nimenomaan uhrata aikaa politiikkaan.

Harkimo muistuttaa, että vaikeita päätöksiä tehneitä johtajia arvostetaan edelleen.

– Kyllä se politiikassakin on niin, että arvostusta saavat ne ihmiset, jotka ovat saaneet vaikeina aikoina jotain näkyvää aikaan. Niinistö, Lipponen ja Viinanen, joitakin mainitakseni. He ovat pystyneet tekemään sellaisia kivuliaita päätöksiä, jotka ovat pelastaneet ja vieneet maatamme eteenpäin, Harkimo jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat