Harkimo hämmästelee Savon Sanomissa: ”Soini, Orpo ja Sipilä tiesivät, että hallituskriisi oli vain silmänlumetta”

Kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo hämmästelee viime viikolla vellonutta hallituskriisiä. Harkimon mukaan kriisi oli pelkkä näytelmä, josta hänelle jäi paha maku.

– Viime viikollahan meillä oli hallituskriisi, joka oli hallituskriisi kaikille muille paitsi Soinille, Orpolle ja Sipilälle. He tiesivät koko ajan, että kyse on vain silmänlumeesta, kirjoittaa Harkimo Savon Sanomien blogikirjoituksessaan.

Harkimon mukaan hyvää tilanteessa oli, että Suomi sai toimintakykyisen hallituksen.

Harkimo ihmettelee, että miksi perussuomalaisten uudella ”puolueella on yhtä paljon ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä puolittui jalautumisen myötä.

Harkimon mielestä koko sotku vähentää politiikan uskottavuutta.

– Tuskin missään muualla saa tehdä näin likaisia diilejä kuin politiikassa, Harkimo kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat