Happonen päätti kesäkiertueen voittoon

Puijon Hiihtoseuran Janne Happonen voitti viimevuotiseen tapaan mäkihypyn kotimaisen kesäkiertueen päätöksen Vuokatissa. Happosen jälkeen kakkossijan jakoivat seurakaveri Matti Hautamäki ja Lahden Hiihtoseuran Akseli Kokkonen, jotka hävisivät voittajalle 12,5 pistettä.

Happonen ja Hautamäki jakoivat kahteen kilpailuun typistyneen kiertueen ykkössijan, sillä tiistaina Kuopiossa Hautamäki voitti ennen Happosta. Kokkonen oli kesäkiertueen kolmas. Happonen voitti kesäkiertueen myös viime vuonna.

Happonen sai HS 100 -mäessä vesisateessa aikaiseksi 101,5 ja 99 metrin hypyt. - Hypyt olivat ihan hyviä, vähän parempia kuin Puijolla. Sade ei häirinnyt, vaatteet vain kastuivat. Hyvillä mielin voi lähteä Hinterzarteniin, Happonen hymyili suksia putsatessaan.

Kansainvälinen kesä-GP alkaa lauantaina Saksan Hinterzartenissa. Suomen joukkue avauskilpailuihin on Happonen, Jussi Hautamäki, Matti Hautamäki, Tami Kiuru, Akseli Kokkonen, Veli-Matti Lindström, Olli Pekkala ja Kimmo Yliriesto.

Manninen jatkoi voittoputkeaan

Mäen kesäkiertueen päätöskilpailun lisäksi Vuokatissa kilpailtiin myös yhdistetyn sprinttikilpailu. Maailmancupin voittaja Hannu Manninen jatkoi perjantaina Lieksan Vaskiyhdistetystä alkanutta voittoputkeaan.

Manninen nousi mäen jälkeiseltä kuudennelta sijalta 6,6 kilometrin hiihto-osuudella hiihtotunnelissa selvään voittoon. Jaakko Tallus oli toinen 1.39 minuuttia hävinneenä ja mäkiosuuden jälkeen johtanut Janne Ryynänen kolmas. - Kävi hyvästä harjoituksesta, Manninen tuumasi.

Happosen tavoin myös Manninen voitti Vuokatissa viime vuonna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat