Happikato kiusana Etelä-Suomen järvissä

Happikato Etelä-Suomen matalissa, rehevissä järvissä on vuodenaikaan nähden pahin vuosikymmeniin. Kalakuolemia raportoidaan nyt jo Uudenmaan ympäristökeskukselle. Siellä ennakoidaan myös mittavia leväongelmia ensi kesäksi.

Pelkästään Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa on noin nelisensataa alle 5 metrin syvyistä järveä. Niistä puolessa happitilanteen arvioidaan olevan heikompi kuin koskaan aiemmin tammikuussa.

Puoli metriä tavallista alempana olleet järvivedet eivät syksyllä ehtineet jäähtyä eivätkä kiertää tarpeeksi, hapettuakseen kunnolla. Ja sitten ne jäätyivät poikkeuksellisen aikaisin ja perusteellisesti.

Merkittävä apu olisi myös kovista talvisateista, jotka toisivat keväällä hapekkaita valumavesiä järviin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat