Mainos

Hansapankilla jälleen anti

Ruotsalaisen Swedbankin etupiiriin siirtynyt virolainen Hansapank päätti tänään jälleen uudesta osakeannista. Edellisen annin päättymisestä on tasan kuukausi. Pankin osakepääomaa suurennetaan runsaan 52 miljoonan kruunun verran. Uusi osakepääoma on vajaat 788 miljoonaa kruunua. Osakkeita lasketaan liikkeeseen yli viisi miljoonaa kappaletta runsaan 53 kruunun myyntihintaan. Niiden nimellisarvo on 10 kruunua.

Uusi osakeanti liittyy Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin kuukausi sitten tekemään ehdotukseen, jonka mukaan sen Hansapankille antamat kaksi lainaa, yhteisarvoltaan 35 miljoona Saksan markkaa, konvertoitaisiin Hansapankin osakkeiksi.

Marraskuun puolivälissä päättyneessä annissa Swedbank merkitsi lähes kaikki 14,7 miljoonaa osaketta 100 kruunun osakehintaan. Tuolloin saadut varat käytetään vuoden lopulla lainojen maksuun sekä pankkitoimintojen kehittämiseen Liettuassa ja Latviassa.

Kaupankäynti Hansapankin osakkeilla jatkui Helsingin pörssissä kello yhden jälkeen. Kaupankäynti keskeytettiin yhtiön omasta pyynnöstä kello kymmenen maissa aamulla.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.